Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » JYPin pelaajat ilahduttavat jälleen Keljon iäkkäitä asiakkaita

JYPin pelaajat ilahduttavat jälleen Keljon iäkkäitä asiakkaita

Jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan JYPin edustusjoukkueen jääkiekkoilijat ja toimihenkilöt saapuvat perjantaina 8.kesäkuuta virkistämään Keljon asukkaita ulkoilutapahtumaan. Joka kesäkuinen odotettu vierailu toteutetaan jo kahdeksannen kerran Keljon vanhainkodilla.

- Vierailua odotetaan pitkäaikaishoidon osastoilla kovasti, kertoo Keljon pitkäaikaishoidon osastonhoitaja Mervi Kinnunen.
Duo Kruuvaus musisoi tapahtumassa asukkaiden iloksi ja ulkoilun jälkeen nautitaan kahvit. Tilaisuus järjestetään sään salliessa Keljon vanhainkodin vehreällä sisäpihalla.

Vanhuspalveluissa arvostetaan suuresti vapaaehtoistoimintaa

Jyväskylän vanhuspalvelujen henkilöstö pitää vapaaehtoistoimintaa iäkkäiden parissa todella tärkeänä. Vanhuspalvelujen yksiköissä käy viikoittain vapaaehtoistoimijoita tervehtimässä asiakkaita. Heidät otetaan aina iloiten vastaan.

- Vapaaehtoistoiminta tarvitsee näkyviä esikuvia. JYPin kannustava esimerkki on rohkaissut monia urheiluseuroja kantamaan oman kortensa kekoon. Myös yksityiset ihmiset ovat tulleet mukaan vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoisilta ei vaadita mitään erityistaitoja, sillä asukkaille tuo iloa jo pelkkä läsnäolo ja keskustelu arkipäiväisistä asioista, pitkäaikaishoidon ja palveluasumisen viriketoiminnasta vastaava ohjaaja Helena Hjelt kertoo.

JYPin vierailu esimerkkinä urheiluseurojen vapaaehtoistoiminnasta

JYPin edustusjoukkue toimii jälleen esimerkkinä yhteisen vastuun kantamisessa osallistumalla jo kahdeksatta kertaa Keljon vanhainkodin vuosittaiseen ulkoilutapahtumaan.

–Vastuullisuus ohjaa vahvasti JYPin toimintaa. Olemme vilpittömästi otettuja siitä, että saamme JYPissä tehdä merkityksellistä. Vierailemme säännöllisesti tervehtimässä yhteisömme jäseniä aina päiväkodeista vanhuspalveluihin. Vierailulla Keljoon haluamme osoittaa vapaaehtoistoiminnan tärkeyttä ja ennen kaikkea piristää Keljon iäkkäiden ihmisten arkea. Jääkiekko on joukkuelaji ja joukkuehenkeä tarvitaan yhteiskunnassa laajemminkin, ettei kukaan olisi yksin, valottaa JYPin toimitusjohtaja Aku Vallenius tapahtuman taustoja.

JYPistä kannustetaan muitakin urheiluseuroja ja yhdistyksiä mukaan vanhuspalvelujen toimintayksiköihin vapaaehtoistoimintaan.

JYPin joukkue saapuu ulkoilutapahtumaan Keljon vanhainkodille perjantaina 8. kesäkuuta kello 13.00 alkaen. Huonon sään sattuessa ohjelmassa on yhdessäoloa Keljon A-talon ruokasalissa. Tapahtuma kestää noin 1,5 tuntia.

Lisätietoja: osastonhoitaja Mervi Kinnunen, Jyväskylän kaupunki, vanhuspalvelut p. 014 266 3837, Aku Wallenius, JYP, sähköposti aku.wallenius@jypliiga.fi

30.5.2018Sanna Siniluhta

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje