Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Ota kantaa Jyväskylän kaupungin uuteen metsäohjelmaan

Ota kantaa Jyväskylän kaupungin uuteen metsäohjelmaan

Jyväskylän kaupungin omistamien metsien hoitoa ja käyttöä vuoteen 2030 asti linjaamaan on laadittu metsäohjelma, jonka luonnos on nähtävillä 8.5.–1.6.2018.

Metsäohjelman luonnosta esitellään asukkaille yleisötilaisuudessa 30.5. kello 18 osoitteessa Rajakatu 35 (auditorio Tulikari, sisäänkäynti ammattikorkeakoulun pääovista D1). Luonnos löytyy internet-osoitteesta https://www.jyvaskyla.fi/metsat/metsaohjelma.

Yhdeksi metsäohjelman painopisteeksi on nostettu asukkaiden vuorovaikutusmahdollisuuksien parantaminen. Metsäohjelman visiona on lisätä avointa keskustelua sekä parantaa tiedon saantimahdollisuuksia. Metsäohjelmaan on kirjattu lukuisia keinoja viestinnän, tiedottamisen ja vuorovaikutuksen parantamiseksi.

Kaupunki omistaa metsiä noin 8660 hehtaaria. Metsäohjelmassa linjatut periaatteet viedään kuviotasolla käytäntöön metsäsuunnitelman päivityksen yhteydessä. Muut toimenpiteet on aikataulutettu ja resursoitu toteutettavaksi seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Metsäohjelma on laadittu vuorovaikutteisessa neuvottelumenettelyssä. Sen on laatinut laajapohjainen yhteistyöryhmä, johon on kaupungin edustajien lisäksi kuulunut lukuisa joukko muita sidosryhmiä. Prosessiin on kuulunut perusteellinen tietopohjavaihe, jonka yhteydessä toteutettiin myös asukkaille metsäkysely viime syksynä.

Kaupungin metsät tuottavat monia hyötyjä. Metsäohjelman mukaan erilaisia ja eri puolilla kaupunkia sijaitsevia metsiä hoidetaan eri arvoja alueittain painottaen. Lähimetsissä, joita on vajaat 1300 hehtaaria, korostuu asukkaiden toiveiden kuunteleminen. Ulkoilu- ja virkistysmetsissä painotetaan elämyksellistä ja virkistävää metsämaisemaa. Ulkoilu- ja virkistysmetsien määrä kasvaa noin 2500 hehtaariin, kun talousmetsiä siirtyy metsäohjelman linjausten perusteella ulkoilu- ja virkistysmetsiksi vajaat 1000 hehtaaria. Noin kolmasosa kaupungin metsistä on edelleen talousmetsiä, ja niitä hoidetaan tehokkaasti ja tuottavasti.

Ulkoilu- ja virkistysmetsissä hoidon tavoitteena on metsän tunnun vaaliminen. Näitä metsiä uudistetaan maltillisesti, ja linjausten mukaan ne ikääntyvät. Hakkuumäärät pienenevät. Eri-ikäisrakenteista metsänkasvatusta käytetään menetelmänä aina kun se on mahdollista. Tavoitteena on voimakkaiden maisemaa muuttavien toimien minimoiminen, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen sekä vanhojen puiden ja puuryhmien vaaliminen erityisesti virkistyksen ydinalueilla.

Metsäohjelman myötä Jyväskylän kaupunki sitoutuu kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen mukaiseen suojelupinta-alatavoitteiseen. Suojeltujen metsien osuus kasvaa nykyisestä 13,5 prosentista 17 prosenttiin. Suojelualueiden määrä kasvaa reilulla 300 hehtaarilla. Myös varsinaisten suojelumetsien ulkopuolella lisätään luonnon monimuotoisuutta tukevia toimia eli edistetään muun muassa lahopuun muodostumista sekä puulajiston vaihtelua.


Lisätietoja: maisema-arkkitehti Mervi Vallinkoski, p. 014 266 5060, mervi.vallinkoski[at]jkl.fi

8.5.2018Jari Salomaa

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje