Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän kansalaisopiston laaja kevätnäyttely esittelee kurssilaisten huikeaa osaamista 21.–28.4.

Jyväskylän kansalaisopiston laaja kevätnäyttely esittelee kurssilaisten huikeaa osaamista 21.–28.4.

Jyväskylän kansalaisopiston laaja kevätnäyttely avautuu yleisölle pääkirjasto-kansalaisopistotalossa (Vapaudenkatu 39–41) lauantaina 21.4. ja sulkeutuu 28.4. Näyttelyssä on esillä runsain määrin opiskelijoiden kursseilla valmistamia taidonnäytteitä.

Näyttely on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10–20 ja lauantaina klo 10–16 talon sisääntuloaulassa, opiston luentosali 1:ssä ja liikuntasalissa.

Laajan kevätnäyttelyn lisäksi pienempiä näyttelyitä järjestetään ympäri opiston laajaa toimialuetta Jyväskylässä, Luhangassa ja Muuramessa huhti-toukokuussa sekä Uuraisilla heinäkuussa.

Pääkirjasto-kansalaisopistotalon kevätnäyttelyssä on esillä kovista materiaaleista muun muassa viuluja, sähkökitaroita, pronssivaluja, puukkoja, mustaruutiaseita, kelloja, penkkejä, arkkuja, jakkaroita, lipastoja, nojapyöriä, pöytiä ja verhoiltuja tuoleja. Esillä on myös monipuolisesti valokuvia.

Kuvataiteesta on esillä monipuolisesti maalauksia eri tekniikoilla, akvarelli-, öljyväri-, akryyli- ja pastellimaalauksia. Elävän mallin piirrokset ovat näyttävä ja taidokas kokonaisuus. Lisäksi kuvanveistosta esillä on upeita kipsi- ja betoniveistoksia. Näyttelyssä on esillä myös pieni kokonaisuus japanilaista kalligrafiaa.

Tekstiilikursseilta näyttelyssä on esillä huovutettuja tekstiilejä, muun muassa useita jakkuja, upea takki sekä suvun tuoreimmalle tulokkaalle tehty kaunis, herkkä kastemekko. Tekstiilityöpajoissa on syntynyt tilkkulaukkuja, Annikki Karvisen ompelimon jäännöspaloista ommeltuja torkkupeittoja sekä erilaisia vetoketjullisia laukkuja. Esillä on myös isoja tilkkutöitä, kudontakurssilla valmistuneita kiikkalaisella tekniikalla kudottuja räsymattoja, taidenukkekurssilla syntyneitä taidokkaita nukkeja ja vaatetuskursseilla valmistuneet villakankainen takki, untuvatakki ja kuoritakki.

Kansalaisopiston laaja kevätnäyttely on runsaudensarvi, joka esittelee laajan ja upea kattauksen kurssilaistemme töitä. Tervetuloa näyttelyyn!

Jyväskylän kansalaisopiston kuvataiteen, keramiikan, posliininmaalauksen, kädentaitojen kevätnäyttelyt 2018

Jyväskylän kaupunginkirjasto-kansalaisopisto, Vapaudenkatu 39–41
21.–28.4. ma–pe klo 10–20, la klo 10–16
Kuvataiteet, keramiikka, posliininmaalaus, kädentaidot

Palokan aluekirjasto / Galleria Palkki, Koivutie 5
9.–30.4. ma–pe klo 10–19, la klo 11–15
Kuvataide (seinäkkeet), keramiikka, posliininmaalaus (vitriinit)

Vaajakosken aluekirjasto-kansalaisopisto / Aulavitriinit, Urheilutie 36 b
6.–30.4. Keramiikkaa
ma–pe klo 10–19, la klo 11–15

Korpilahti / Vanha posti, Martinpolku 20
27.4.–1.5. pe klo 12–18, la–su, ma klo 12–17
Avajaiset pe 27.4. klo 18.00
Kuvataide, keramiikka, kankaankudonta, ompelu

Tikkakoski / Vanha Posti, Kirkkotie 1
21.–22.4. la–su klo 12–15
Kuvataide, kankaankudonta, käsityöpaja

Säynätsalo / Kunnantalo, Parviaisentie 9
22.–23.4. su–ma klo 12–18
Kuvataide, keramiikka, posliininmaalaus

Säynätsalo / Kunnantalo / Kerhotila, Parviaisentie 9
22.4. su klo 12–18
Kankaankudonta

Muurame / Harrastetalo Franssila, Mikkolantie 2
22.4. su klo 12–15
Kankaankudonta

Muurame / Kinkomaan Rannantorppa, Torpantie 1
22.4. su klo 12–15
Kankaankudonta

Luhangan kylätalo, Kotipellontie 1-3
5.5. la klo 10–16
Kankaankudonta, ompelu

Uurainen / Uuraisten koulukeskus, Kuukantie 18
21.7. la klo 9–15
posliininmaalaus, keramiikka, tekstiilityö

Lisätietoja:
Eija Aitola, suunnittelijaopettaja, Jyväskylän kansalaisopisto, p. 014 266 4069
Timo Junkala, suunnittelijaopettaja, Jyväskylän kansalaisopisto, p. 014 266 7404
Minna Lahdenperä, kuvataiteen opettaja, Jyväskylän kansalaisopisto, p. 014 266 4085

www.jyvaskyla.fi/kansalaisopisto
www.facebook.com/JKLkansalaisopisto/

20.4.2018Miia Kantola

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje