Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän päivien juhlahumussa Hipposhallissa 17.3. ohjelmaa koko perheelle

Jyväskylän päivien juhlahumussa Hipposhallissa 17.3. ohjelmaa koko perheelle

Hipposhallissa järjestettävässä Jyväskylän päivien uudessa maksuttomassa tapahtumassa lauantaina 17.3. klo 12-15 on mukana lähes 50 toimijaa, jotka tarjoavat monipuolista ohjelmaa ja mielenkiintoisia tietoiskuja. Tapahtumassa pääsee jututtamaan luottamushenkilöitä, kuulemaan ja kysymään hankkeiden etenemisestä sekä viihtymään kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointiasioiden parissa. Paikalla on mm. Jyväskylän kaupungin eri toimialoja, jyväskyläläisiä yhdistyksiä ja kolmannen sektorin toimijoita. Tapahtuman juontaa Timo Lievemaa. Hipposhallista voi bongata myös klovni Dodon, joka kiertää alueella ilahduttamassa ja viihdyttämässä juhlayleisöä.

Musiikkihetkiä moneen makuun

Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! esiintyy Hipposhallissa klo 12.30. Orkesteri on soittanut itsensä suomalaisten lasten ja aikuisten sydämiin kekseliäillä sovituksillaan ja mieleenpainuvalla ulkomuodollaan. Piippolan Vaari on hankkinut uuden traktorin, mutta traktori pääsee varsinaisiin töihinsä vasta monen mutkan kautta ja niiden selvittelyssä tarvitaan niin Piippolan eläinten kuin lastenkin apua yhdessä laulaen ja leikkien.

Sinfonia loungessa pääsee rentoutumaan ja rauhoittumaan musiikin parissa. Jyväskylä Sinfonia tarjoaa tasatunnein soitinpajoja ja musiikkiesityksiä kaikenikäisille. Pehmeästi sisustetussa tilassa voi tutustua soittimiin ja nauttia muusikoiden esityksistä. Esitysten ja pajojen välillä on mahdollista heittää patjalle ja nauttia Jyväskylä Sinfonian musiikista äänitteiltä.

Loiskiksen soitinrakennuspajassa soitinrakentaja Erkki Okkosen johdolla tehdään juomapillistä pikku puhallin ja esitellään Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen musiikkiin tehtyjä musamaatioita, joiden hauskat animaatiot ovat koululaisten ja opiskelijoiden toteuttamia.

Lapsille monenlaista puuhaa – vanhemmille rentoja hetkiä

Jyväskylän kaupunginteatterin pystyttämän Alvari Koirulin satuteltan satutuokioihin voi tulla kuuntelemaan tarinoita niin perheen pienet kuin vähän varttuneemmatkin. Salissa kiertää teatterin ohjelmistovarjo, jonne Ihmiset voivat tehdä ehdotuksia tulevaksi ohjelmistoksi ja jättää terveisiä teatterin väelle.

Jyväskylän kaupunginkirjaston Lukupysäkillä voi tutustua mielenkiintoisiin uutuuskirjoihin tai asettua mukavasti tuoliin lukemaan pidemmäksikin aikaa. Kirjaston henkilökuntaa on paikalla opastamassa esimerkiksi kirjaston e-kirjojen ja -lehtien käyttöä ja kirjastoauto Wivi on pysäköitynä Hipposhallin edustalle valmiina palvelemaan.

Jyväskylän kansalaisopiston järjestämissä tanssituokioissa pääsee kokeilemaan suomalaista FolkJamia ja intialaista Bollywoodia ja mukaan voi hypätä milloin vain. Kansalaisopiston sanataidekoululaiset ovat piilottaneet Hipposhalliin kirjoittamiaan hyvänmielentervehdyksiä. Kun löytää kirjekuoren, se kannattaa tuoda Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluiden pisteelle, josta saa pienen yllätyksen täydentämään hyvää mieltä.

TaidePiiLOn toteuttamissa non-stop -työpajoissa rakennetaan mitä ihmeellisimpiä ihmekojeita ja ainoastaan mielikuvitus on kattona! Pienten ihmemaa -teltassa taas kaikista pienimmät kaupunkilaiset pääsevät sukeltamaan värien ja muotojen ihmemaahan: ihmettelemään, tutkimaan, hypistelemään, leikkimään tai rennosti köllöttelemään.

Hipposhallin edustalta löytyy Keski-Suomen pelastuslaitoksen paloauto, johon yleisöllä on mahdollisuus tutustua tapahtuman aikana.

Liikunnasta virtaa!

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen pisteellä saa vinkkejä liikkumiseen ja liikunnan harrastamiseen Jyväskylässä ja liikuntaohjaajat järjestävät lapsille liikunnallista puuhaa. Hipposhallissa on myös lukuisa joukko paikallisia liikuntaseuroja esittelemässä toimintaansa. Jyväskylän Kenttäurheilijat ry:n ja Kalevan Kisojen pisteellä pääsee kokeilemaan yleisurheilulajien harjoittelua ja samalla voi osallistua myös Kalevan Kisojen lippuarvontaan.

Sunnuntaina 18.3. maksuttomia koko perheen konsertteja

Loiskis Trio esiintyy 18.3. Tikkakosken päiväkeskuksessa (Myllylammenkatu 6) klo 11 ja Korpilahden päiväkeskuksessa (Levästentie 4-6) klo 14. Konsertit ovat maksuttomia, mutta edellyttävät ennakkoilmoittautumista.

Jyväskylän seurakunta tarjoaa 18.3. klo 16 Sepän Kipinä-tilassa (Ahjokatu 5) Pekka Laukkarinen Duon lastenkonsertin, johon on vapaa pääsy.

Jyväskylän päivien koko ohjelma ja ilmoittautumisohjeet: https://www.jyvaskyla.fi/paivat

Tervetuloa Jyväskylän päiville!

Lisätietoja:
kulttuurituottaja Suvi Lindell-Mäkelä, suvi.lindell-makela(at)jkl.fi, p. 014 266 4043

16.3.2018Pirjo Piispanen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje