Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Vainon ja vieraannuttamisen ilmiöt ovat maakunnallisen eroauttamisen koulutuksen aiheina Jyväskylässä

Vainon ja vieraannuttamisen ilmiöt ovat maakunnallisen eroauttamisen koulutuksen aiheina Jyväskylässä

Keski-Suomen toisessa maakunnallisessa eroauttamisen koulutustilaisuudessa 20.3. Jyväskylässä pureudutaan erotilanteissa esiintyviin vainon ja vieraannuttamisen ilmiöihin.

Erotilanteet, joihin liittyy vainoa ja vieraannuttamista ovat usein vaikeimmin autettavia.
– Vainon ja vieraannuttamisen ilmiöt aiheuttavat perheissä merkittävää inhimillistä kärsimystä. Määrällisesti näitä tilanteita ei ole paljon, mutta ne haastavat ja työllistävät ammattilaisia. Ilmiöistä kaivataan lisätietoa ja välineitä auttamistyöhön, selvittää palvelupäällikkö Virve Hongisto Jyväskylän kaupungin psykososiaalisista palveluista.

Vainoaminen on rangaistava rikos

Vainoamisesta on tullut rangaistava rikos vuoden 2014 alussa. Vainoaja uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai vastaavalla tavoin vainoaa toista henkilöä toistuvasti niin, että se herättää vainotussa pelkoa ja ahdistusta. Vieraannuttamisella tarkoitetaan sitä, että toinen vanhempi vaikeuttaa lapsen ja toisen vanhemman vuorovaikutusta tai estää vanhemman ja lapsen yhteydenpidon kokonaan.

Vaino ja vieraannuttaminen erotilanteessa -koulutuspäivä on tarkoitettu Keski-Suomen am-mattilaisille, jotka kohtaavat erotilanteessa olevia lapsia ja heidän perheitään. Perheiden eroasiat eri vaiheissaan ovat lisääntyvästi läsnä lasten, heidän perheidensä ja ammattilaisten kohtaamisissa.

Vaino ja vieraannuttaminen erotilanteessa -koulutuspäivä 20.3. klo 8.30–15.30 Palokassa

Koulutus järjestetään tiistaina 20.3. klo 8.30–15.30 Palokan kirkossa, Rovastintie 8.

Koulutuspäivän puheenvuorot:

• Naiset ja lapset eron jälkeisen vainon uhreina – tunnistetuksi ja autetuksi tulemisen mahdollisuudet. Tutkijatohtori Anna Nikupeteri.
• Vainon uhri vai vainon uhriksi tekeytyvä lapsen vanhemmasta vieraannuttaja? Psykologian tohtori, psykoterapeutti ja oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti Helinä Häkkänen-Nyholm.
• Miten kohtaan vainoa kokeneen lapsen ja mitä työskentelyssä tulee huomioida heidän kanssaan? Sairaanhoitaja (AMK) ja psykoterapeutti Pirjo Ervasti.
• Koulutuspäivän puheenjohtajana toimii perheneuvoja Pekka Puukko Jyväskylän seurakunnan Perheasiain neuvottelukeskuksesta.

Päivän ohjelma.

Koulutuksen järjestelyistä vastaa Keski-Suomessa eroauttamisen parissa työskentelevien tahojen verkosto: Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry, Jyväskylän seurakunnan perheasiain neuvottelukeskus, Jyväskylän kaupunki ja Äänekosken kaupunki sekä Keski-Suomen lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma, KSLAPE.

Eroauttamisen edistäminen kohti yhteistyövanhemmuutta ja sovinnollista eroa on myös Keski-Suomen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman eli KSLAPEn kehittämis- ja muutostyön tavoitteita.

Eroauttaminen on myös osa Jyväskylän kaupungin hyvinvointisuunnitelmaa.

Erokoulutusten sarja jatkuu syksyllä. Syksyn aiheet on suunnattu jälleen laajemmallekin yleisölle.

Lisätietoja:

palvelupäällikkö Virve Hongisto, p. 050 3658561, Jyväskylän kaupungin psykososiaaliset palvelut
kriisi- ja väkivaltatyön palvelupäällikkö Satu Moisio, p. 050 443 5030, Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry
johtaja Sirpa Salo, p. 040 182 5770, Jyväskylän seurakunnan perheasiain neuvottelukeskus
psykologi Mika Lappalainen, p. 020 632 2165, Äänekosken kaupungin perheneuvola
kehittämiskoordinaattori Sari Paananen p. 050 351 8621, Keski-Suomen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

12.3.2018Tuija Ijäs

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje