Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylä Rock Academy 2018 -tapahtumaan haetaan bändejä ja artisteja demojen perusteella

Jyväskylä Rock Academy 2018 -tapahtumaan haetaan bändejä ja artisteja demojen perusteella

Jyväskylän Veturitalleilla järjestetään perjantaina 6.4. Jyväskylä Rock Academy 2018 -tapahtuma, jonne valitaan kuusi yhtyettä tai artistia demojen perusteella. Nimestä huolimatta musiikin genreä ei ole rajattu.

Kuudesta esiintyjästä kaksi valitaan Jyväskylä Rock Academy –toimintaan, jossa nuorten ja nuorten aikuisten yhtyeille ja artisteille tarjotaan ammattimaista opastusta sekä valmennusta. Ensimmäinen valmennussessio toteutetaan jo tapahtumaa seuraavana päivänä, lauantaina 7.4. 2018. Lopuksi valituille tuotetaan ja julkaistaan 1-2 singlejulkaisua ja musiikkivideota.

Valitsijoina Jyväskylä Rock Academy 2018 –tapahtumassa toimivat amerikkalaisen W.A.S.P. –yhtyeen kitaristi Douglas Blair sekä Jyväskylä Rock Academyn vetäjät Seppo Pohjolainen, Esa Linna ja Elias Suhonen. Tapahtumassa esiintymiseen on varattu aikaa 15 minuuttia kullekin yhtyeelle tai artistille.

Demot tulee olla lähetettynä 25.3. 2018 mennessä linkkinä (esim. Dropbox, Google Drive tai muu tiedostonjakopalvelu – ei liitetiedostoina) sähköpostiin: seppo.pohjolainen(at)jkl.fi. Mukana tulee olla lyhyt biografia ja tiedot jäsenten iästä. Jyväskylä Rock Academy –toiminta on suunnattu alle 30-vuotiaille musiikintekijöille.

Lisätiedot:

http://veturitallit.jyvaskyla.fi/toiminta/rockacademy
http://facebook.com/jyvaskylarockacademy/

Seppo Pohjolainen
nuorisonohjaaja
puhelin 014 266 4861

Esa Linna
nuorisonohjaaja
puhelin 014 266 4244

22.2.2018Esa Linna

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje