Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän ensimmäiset EVS-vaihtoon lähtijät Unkariin ja Saksaan

Jyväskylän ensimmäiset EVS-vaihtoon lähtijät Unkariin ja Saksaan

Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden Nuorten taidetyöpajalla on viime syksystä alkaen valmennettu ensimmäisiä EVS, European Voluntary Service -vapaaehtoistyöhön Saksaan ja Unkariin lähteviä nuoria. Kerran viikossa kokoontuvalle ryhmälle on järjestetty saksan ja unkarin kielen opetusta, vahvistusta vapaaehtoistyöpaikoissaan tarvittavista taidoista ja ymmärrystä kulttuurienvälisiin kohtaamisiin sekä millaista on asua ja työskennellä ulkomailla. Nuoria on tuettu järjestelemään elämäänsä niin, että puoli vuotta kestävä vapaaehtoistyö onnistuu.

Vapaaehtoistyöhön lähtijät ovat päässeet vierailemaan etukäteen tulevissa vapaaehtoistyöpaikoissaan. EVS-vaihtoon lähtijöiden mielestä on tärkeää, että itsetunto on kohdillaan ennen lähtöä ja on uskallusta heittäytyä. Valmennuksessa on poistuttu omalta mukavuusalueelta epämukavuusalueelle muun muassa seikkailukasvatuksen ja improvisaation keinoin.

EVS on osa Euroopan komission Youth in Action – ohjelmaa, joka rahoitetaan pääosin Erasmus+ -tuella. Vapaaehtoistyö on palkatonta ja kokopäiväistä. Osallistujat saavat EVS - vaihtojaksosta Youthpass - todistuksen. Vaihtoon haetaan ottamalla yhteyttä työvalmentaja Tanja Drabczykiin, puh. 014 266 1982 tai tanja.drabczyk@jkl.fi.

Lisätietoja:
työvalmentaja Tanja Drabczyk, nuorisopalvelut, puh. 014 266 1982

20.2.2018Minna Hakkarainen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje