Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Tietoliikenneverkon ongelmat ruuhkauttavat edelleen terveyspalveluja Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla

Tietoliikenneverkon ongelmat ruuhkauttavat edelleen terveyspalveluja Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla

Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen (Jyte) tietoliikenneyhteyksissä on häiriö, joka johtuu järjestelmäviasta Elisan palvelussa. Myös Jyväskylän kaupungin verkossa on häiriöitä. Häiriöistä johtuen esimerkiksi terveysasemien ajanvaraus- ja palvelupuhelimet ovat ruuhkautuneet. Lisäksi osa soitetuista puheluista voi katketa tai mykistyä kesken puhelun. Vika koskee myös Jyten ulkoistettujen terveysasemien palveluja Tikkakosken, Säynätsalon ja Korpilahden terveysasemilla. Asiakkaita pyydetään mahdollisuuksien mukaan ottamaan yhteyttä kiireettömissä asioissa myöhemmin, kun vika on korjattu.

Häiriö vaikuttaa mahdollisesti myös terveyspalvelujen potilastietojärjestelmään ja vaikeuttaa potilastyötä vastaanotoilla. Järjestelmän käyttäminen hidastaa tai estää potilastietojen kirjaamisen järjestelmään.

Elisa Oyj selvittää häiriön syytä parhaillaan.

Lisätietoja puhelinliikenteen osalta:
Veli-Pekka Leppänen, palvelupäällikkö, Istekki Oy, p. 014 269 5550

14.12.2017Elina Gråsten

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje