Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Valinnanvapauskokeilun kuntalaisilloissa kohdattiin yli 500 aiheesta kiinnostunutta jyväskyläläistä

Valinnanvapauskokeilun kuntalaisilloissa kohdattiin yli 500 aiheesta kiinnostunutta jyväskyläläistä

- Valinta käynnistyy maanantaina 20.2.2017

Jyväskylän kaupunki järjesti kuluneella viikolla yhteensä kolme kuntalaisiltaa avosairaanhoidon ja sosiaaliohjauksen valinnanvapauskokeilusta. Kokeilu vaikuttaa aidosti kiinnostavan väestöä, sillä kolmen illan aikana tilaisuuksiin osallistui yli 500 kokeilualueiden asukasta.

Illoissa käytiin vireää keskustelua. Kysymyksiä herätti kaikilla kolmella asuinalueella se, miten kokeilu vaikuttaa omien alueiden terveysasemien toimintaan.

Tilaisuuksissa korostettiin, että kaksivuotisella kokeilulla ei ole vaikutuksia terveysasemien nykyiseen toimintaan vaan niiden toimintaan on varattu aiempia vuosia vastaavat määrärahat. Näin ollen toiminta niissä jatkuu, vaikka siirtyjiä kokeilun aikana olisi enemmänkin.

- Toki, jos siirtyjiä on paljon, arvioimme täytämmekö esimerkiksi kaikkia avoimeksi tulevia sijaisuuksia. Henkilöstöä voidaan myös tarvittaessa siirtää muille terveysasemille avoinna oleviin tehtäviin, jos vaihtajia on joillain alueilla runsaasti, avosairaanhoidon palvelupäällikkö Anu Mutka kuvasi.

Kokeiluun kuuluvat palvelut

Kokeiluun kuuluva palvelupaketti kerrattiin tilaisuuksissa moneen kertaan. Palvelupakettiin kuuluu omaa terveysasemaa vastaavat kiireelliset ja kiireettömät lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelut. Myös asiakkaan hoitoon liittyvät laboratorio- ja röntgenpalvelut kuuluvat kokonaisuuteen. Lisäksi asiakkaalle voidaan kokeilussa tarjota sosiaaliohjauksen palveluita.

Palvelupaketin ulkopuolisissa palveluissa voidaan toimia kahdella tavalla.

- Jos asiakas tarvitsee paketin ulkopuolisia palveluita kuten esimerkiksi fysioterapiaa, sydämen ultraäänitutkimusta tai tähystystutkimuksia, hän voi ostaa palvelut omalla rahallaan yksityiseltä palveluntuottajaltaan tai sitten hänelle kirjoitetaan lähete kaupungin omille terveysasemille. Kaupunki varmistaa kokeilun aikana, että kaikki kuntalaisten tarvitsemat palvelut ovat heidän saatavillaan, avosairaanhoidon palvelupäällikkö Anu Mutka tiivisti.

Tilaisuuksissa korostettiin myös sitä, että jos asiakas tarvitsee kiireellistä päivystyspalvelua, niin hänet ohjataan nykyiseen tapaan Keski-Suomen keskussairaalaan.

Asiakasmaksut palvelupakettiin kuuluvista palveluista säilyvät nykyisellään

Asiakasmaksuista muistutettiin, että paljon julkisuudessakin keskustelua herättänyt kapitaatiokorvaus maksetaan kaupungilta yksityiselle palveluntuottajalle asiakasmäärän mukaan. Asiakkaat maksavat palveluista nykyiseen tapaan asiakasmaksun, jonka perii kaupunki. Kapitaatiokorvaus ei siis kierrä asiakkaan kautta, eikä palvelun saaminen edellytä palvelusetelin myöntämistä. Asiakkaan osalta riittää, että hän tekee valinnan käyttöön otettavassa järjestelmässä.

”Pakko ei ole vaihtaa”

Jokaisessa tilaisuudessa nousi esille myös se, miten toimitaan jos asiakas ei halua vaihtaa palveluntuottajaansa. Vastauksena todettiin, että tuolloin asiakkaan ei tarvitse tehdä yhtään mitään vaan hän säilyy automaattisesti nykyisen terveysasemansa asiakkaana.

- Muistutamme myös, että pakko ei ole missään nimessä vaihtaa, mutta tämä kokeilu antaa mahdollisuuden niille alueen asukkaille, jotka haluavat kokeilla toisenlaista tapaa saada palveluita. Seurantaa vaihtajista ja vaihdon syistä tehdään aktiivisesti ja tuloksista tiedotetaan säännöllisesti. Tietoa hyödynnetään ilman muuta oman toimintamme kehittämisessä sekä koko Keski-Suomen terveyspalveluiden uudistamisessa, projektipäällikkö Riitta Pylvänen totesi.

Valinta käynnistyy tulevana maanantaina

Asukkaat pääsevät kirjautumaan ensi maanantaista 20. helmikuuta alkaen järjestelmään, jossa he voivat valita, kenellä haluavat jatkossa asioida. Jatkossa kaikkien mukaan hyväksyttyjen palveluntuottajien tiedot näkyvät ajantasaisesti tuottajarekisterissä.

Jos valinnan tekee 20. helmikuuta, asiakkuus uudella palveluntuottajalla alkaa 1. maaliskuuta. Myöhemmin valinnan tekevien palvelut uudella palveluntuottajalla alkavat 7 vuorokauden kuluttua valinnan tekemisestä.

Kokeiluun kuuluvat kaikki Huhtasuon, Keskustan ja Kuokkalan terveysasemien alueilla asuvat kuntalaiset pois lukien alueen ikäihmiset, jotka ovat palveluasumisen tai säännöllisen kotihoidon piirissä. Heidän palvelut järjestetään muutoin kaupungin toimesta.

Kaupunki suosittelee, että valinta tehdään ensisijaisesti verkossa. Asiakkaat voivat kuitenkin tehdä valinnan 20.2.2017 alkaen myös soittamalla omalle terveysasemalleen tai valitsemalleen uudelle palveluntuottajalle. Asian voi hoitaa myös henkilökohtaisesti käymällä omalla terveysasemalla tai uudella palveluntuottajalla.

Valinta tehdään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan, jonka jälkeen voi ilman eri ilmoitusta jatkaa valitulla palveluntuottajalla. Uusi valinta pitää tehdä, jos haluaa vaihtaa tuottajaa tai palata takaisin kunnalliselle palveluntuottajalle.

Näin verkkopalvelu toimii

• Kirjaudu 20.2.2017 alkaen nettiosoitteeseen www.palse.fi/jyvaskyla. Sivulta löydät kokeiluun liittyvää perustietoa ja pääset aloittamaan sähköisen asioinnin.
• Palveluun tunnistaudutaan verkkopankkitunnuksilla. Sivustolla neuvotaan kohta kohdalta, miten tunnistautuminen etenee. Tunnistautumisen jälkeen voit tehdä valinnan terveyspalveluiden tuottajastasi järjestelmässä.
• Kaikkien kokeiluun hyväksyttyjen tuottajien tiedot ovat julkisesti kuntalaisten nähtävillä ja vertailtavissa palse.fi -portaalin tuottajarekisterissä. Tuottajasta kerrotaan sijainti, yhteystiedot, palvelun saatavuustiedot eli missä ajassa hoitoon pääsee, kuvaus kokeiluun kuuluvasta palvelupaketista ja tuottajien mahdolliset lisäpalvelut.
• Palse.fi -portaali tarkistaa tunnistautumisesi yhteydessä, kuulutko valinnanvapauden piiriin. Esimerkiksi jos olet valinnut Kuokkalan terveysasemanyleisen valinnanvapausoikeuden vuoksi, mutta asut Vaajakoskella, et kuulu valinnanvapauskokeilun piiriin.

Lisätietoa kokeilusta:

Kuntalaiset voivat kysyä puhelinnumerosta 014 266 0133 valinnanvapauskokeiluun liittyvistä asioista. Numeroon voi soittaa maanantaista torstaihin kello 8-16 ja perjantaisin kello 9-16. Numerossa kokeiluun perehdytetyt hoitajat neuvovat kuntalaisia aiheeseen liittyvissä kysymyksissä.

Kaupungin verkkosivulle osoitteeseen www.jyvaskyla.fi/terveys/valinnanvapaus/valinta lisätään tarkat ohjeet ja opasvideot järjestelmän käyttämisestä.

15.2.2017Emmi Hyvönen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje