Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jykes Kiinteistöjen uusi toimitusjohtaja on Seija Takanen

Jykes Kiinteistöjen uusi toimitusjohtaja on Seija Takanen

Seija TakanenJykes Kiinteistöjen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Seija Takanen. Takanen on työskennellyt YIT:n palveluksessa yli kaksikymmentä vuotta ja siitä viimeiset 12 vuotta rakennuttajapäällikkönä. Hän siirtyy Jykes Kiinteistöjen palvelukseen 1.1.2017.

- Omistajien päätösten mukaisesti Jykes Kiinteistöt Oy:n uudistaminen on käynnistetty tämän syksyn aikana ja tavoitteena on luoda Jykes Kiinteistöistä omistajakunnille uudenlainen ja ketterä työkalu alueen elinkeinoelämän edistämiseksi, kertoo Jykes Kiinteistöjen hallituksen puheenjohtaja Erkki Jaala.
- Hallitus valitsi yksimielisesti toimitusjohtajaksi Seija Takasen. Seija aloittaa uudistamisen seuraavan vaiheen yhdessä osaavan henkilöstön kanssa eli toiminnan edellyttämän strategian laatimisen ja sen jalkauttamisen käytännön toimenpiteiksi, jatkaa Jaala.

- Tartun innolla uuteen tehtävään. Vahvassa kunnossa oleva yhtiö, Keski-Suomen hyvä kasvuvire ja omistajien uudet linjaukset antavat erinomaisen pohjan ponnistaa. Näen yhtiön kehittämisessä hyvää potentiaalia. Tavoitteena on joustava ja innovatiivinen asiakasta kuunteleva toimija, joka tuo lisäarvoa alueen elinvoimaisuudelle”, kertoo Seija Takanen.

Lisätietoja
Erkki Jaala, 0400 857 300, etunimi.sukunimi@jkl.fi
Seija Takanen, 040 519 5732, etunimi.sukunimi@yit.fi

JYKES KIINTEISTÖT
Jykes Kiinteistöt Oy on merkittävä toimitilojen ja työpaikka-alueiden kehittämiseen ja omistamiseen keskittynyt toimija Jyväskylän alueella. Vuonna 1983 perustetun Jykes Kiinteistöt Oy:n omistavat Jyväskylän kaupunki, Laukaan kunta ja Muuramen kunta. Omistuksessa on teollisuus-, toimisto- ja varastotiloja yrityspuistoissa ja muilla keskeisillä paikoilla. Lisäksi yhtiöllä on ulkopuolisia kiinteistöjä hallinnoitavana.
www.jykeskiinteistot.fi

30.11.2016Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje