Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » 5000 sai toisena rokotuspäivänä influenssarokotteen Jyväskylän Kyllössä

5000 sai toisena rokotuspäivänä influenssarokotteen Jyväskylän Kyllössä

-Yli tuhannelle annettiin myös jäykkäkouristusrokote

Jyväskyläläiset kävivät ahkerasti ottamassa influenssarokotuksen myös toisena yleisenä rokotuspäivänä lauantaina 26. marraskuuta Kyllössä. Päivän aikana 5000 sai influenssarokotuksen. Lisäksi jäykkäkouristus- eli tetanusrokotetta pistettiin yli tuhannelle jyväskyläläiselle.

Tänä vuonna ennalta ehkäisevää työtä tehdään tarkistamalla jyväskyläläisten jäykkäkouristus- eli tetanusrokotteiden voimassaolo. Rokotus on voimassa 10 vuotta kerrallaan.

–Potilailta tuli kiitosta sujuvista järjestelyistä. Tetanusrokotteiden suosio oli yllättävän suuri ja niitä olisi mennyt enemmänkin. Tehosteita puuttui kaikenikäisiltä. Kaikille ei tetanusrokotteita riittänyt, ja heitä kehotimme ottamaan yhteyttä omalle terveysasemalle, sanoo osastonhoitaja Taina Kukkonen Jyväskylän yhteistoiminta-alueen JYTEn terveyskeskuksesta.

Ensimmäisenä rokotuspäivänä 12. marraskuuta rokotuksessa kävi 6000 jyväskyläläistä.

Seuraava yleinen influenssarokotuspäivä on Kyllössä lauantaina 10. joulukuuta aikuisille kello 8-13 ja lapsille neuvolassa kello 9-13. Rokotteita riittää kaikille, joten ennen kahdeksaa ei tarvitse mennä jonottamaan.

Riskiryhmät ja heidän läheisensä voivat valita rokotuspäivän

Riskiryhmään kuuluvat ja heidän läheisensä voivat tulla mihin tahansa Kyllön rokotuspäivään.

Rokotuksen saavat ilmaiseksi riskiryhmät, joita ovat

  • Sosiaali- ja terveyshuollon sekä lääkehuollon henkilöstö
  • Raskaana olevat naiset
  • Kaikki 65 vuotta täyttäneet
  • Kaikki 6–35 kuukauden ikäiset lapset
  • Sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat
  • Vakavalle influenssalle alttiiden kanssa asuvat tai muuten säännöllisesti tekemisissä olevat
  • Varusmiespalvelukseen astuvat miehet ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset

Muut kuntalaiset voivat halutessaan hankkia rokotteen itse lääkärin antamalla reseptillä ap-teekista. Työterveyspalvelujen piirissä olevat saavat rokotteen omalta työterveyshoitajalta varaamalla ajan normaalina vastaanottoaikana. Mikäli työterveyspalvelut eivät ole käytettävissä tai työterveydessä ei rokoteta, pitää apteekista noudetun rokotteen kanssa saapua yleisiin rokotuspäiviin.

Esteitä rokottamiselle ovat kuumeinen infektio ja voimakas kananmuna-allergia.

Rokotukseen on otettava mukaan Kela-kortti ja neuvolassa asioidessa myös neuvolakortti. Vaatetuksen on hyvä olla sellainen, että ylävartalon saa riisuttua helposti.

Lisätietoja: osastonhoitaja Tuula Jaakkola, Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus, p. 014 2671 958

28.11.2016Tuija Tiitinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje