Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän pääkirjaston Kirjasto LIVE! -keikalla 24.11. HUBi-kvartetti yhdistää mieskvartettilaulun ja musiikkiteknologian

Jyväskylän pääkirjaston Kirjasto LIVE! -keikalla 24.11. HUBi-kvartetti yhdistää mieskvartettilaulun ja musiikkiteknologian

Nyt homma menee mielenkiintoiseksi: Torstaina 24.11. kello 18.00 Jyväskylän pääkirjaston musiikkiosastolla esiintyy HUBi-kvartetti, joka uudistaa mieskvartettilaulua värittämällä sitä uusimmalla musiikkiteknologialla. Tähän kaikkeen liittyy musiikkiteknologialla kyllästetyt hanskat, joten nyt ei auta muuta kuin tulla paikalle ihmettelemään ja kuuntelemaan, mikä on kupletin juoni.

HUBi-kvartettiin kuuluu neljä musiikkialan ammattilaista: Kimmo Tuuri, Sampo Hankama, Jukka Louhivuori ja Esa Viirret. Kvartetin nimi viittaa risteysasemaan; nimitystä HUB tavataan niin teknologiassa kuin muillakin elämänalueilla. Musiikissa kvartetti haluaa toimia HUBina, risteysasemana, musiikin eri tyylilajeille, aikakausille ja esitysperinteille. Yhtyeen ohjelmistossa on renessanssiajan lauluja, romanttista kvartettiohjelmistoa, 60–70-lukujen klassikkoja, sovituksia tämän päivän hiteistä kuin myös kvartetin jäsenten omia sävellyksiä.

Kirjasto LIVE! järjestetään pääkirjaston musiikkiosastolla (3. krs). Vapaa pääsy, tervetuloa!

Lue myös kvartetin haastattelu Keski-kirjastojen verkkokirjastossa: http://bit.ly/2gbm0Vh
Konsertti on osa Oranssi Myrsky -kaupunkitapahtumaa, ks. lisätietoja: www.facebook.com/orangetempest/

Lisätietoja:
Aapo Ruuttunen, informaatikko, Jyväskylän kaupunginkirjasto – Keski-Suomen maakuntakirjasto, p. 014 266 4146, aapo.ruuttunen[at]jkl.fi

www.facebook.com/jyvaskylankaupunginkirjasto/
www.jyvaskyla.fi/kirjasto

23.11.2016Miia Kantola

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje