Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Satumetelisoppa valtaa Jyväskylän pääkirjaston Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.

Satumetelisoppa valtaa Jyväskylän pääkirjaston Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.

Pääkirjasto (Vapaudenkatu 39–41) avaa poikkeuksellisesti ovensa sunnuntaina 20.11. Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi klo 12-16. Vapaapääsyisessä Satumetelisoppa-tapahtumassa on paikalla monta kokkia ja maukasta herkkupalaa. Mittakaupalla musiikkia, reilusti sadun taikaa, monta kiloa köllöttelyä ja kaikkea kivaa, niistä on koko perheen Satumetelisoppa tehty.

Metelistä ja meiningistä vastaa klo 13 Soiva Soppatykki -orkesterin konsertti, jossa Piisamirotta Pasi ja Jättivompatti Toto seikkailevat uusien lastenlaulujen siivittäminä. Lastenosastolla ja Satuhuone Peukaloisessa esillä olevassa Riimikissa karkuteillä -näyttelyssä lastenkirjojen sankarit ja tarinat astuvat ulos kansistaan: näyttelyssä pääsee mm. käpertymään Riimikissan pehmoiseen kainaloon, vilvoittelemaan Susisuihkuun tai keksimään hiirilapsukaisille hauskoja nimiä. Näyttelyn kujeilevaan kirjamaailmaan voi tutustua omin päin tai oppaan kanssa pikakierroksilla klo 14 ja 15. Lapset valtaavat lavan klo 15, kun Lohikosken 4B-luokka esittää Kulttuuriaitan Mikki ja riimi -räppityöpajassa itse tekemänsä Oikeus elää ja leikkiä -räpin. Päivän päättää kolmen biisin disko klo 15.30.

Aikataulutettujen esitysten lisäksi pöytä on katettu non stop -ohjelmalla. Muuan mies -yhtyeen laulaja-lauluntekijä Ismo Puhakka trubaduroi hyllyjen katveessa omaan vinkeään tyyliinsä. Unicefin vapaaehtoisryhmä huolehtii väritystehtävistä ja tietenkin siitä, että muutama Toivo- ja Anna-nukke pääsisi jouluksi uuteen kotiin. Kulttuuriluotsit lukevat satuja ja loruja lukunurkkauksissa ja muistoksi voi taiteilla oman pinssin. Eikä Satumetelisopassa tarvitse olla tietenkään tyhjällä vatsalla, sillä Kahvila Novellissa on myynnissä lapsenmielisiä tuotteita koko tapahtuman ajan.

Tapahtuma järjestetään Kulttuuriaitta-yhteistyönä Jyväskylän kaupunginkirjaston, Taiteen edistämiskeskuksen ja Unicefin vapaaehtoisryhmän kanssa. Tapahtuma on myös osa Lasten Lystin ohjelmaa www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/lapset

Lisätietoja:
kulttuurituottaja Maria Poikonen, p. 014 266 4043 / 040 738 3450, maria.poikonen[at]jkl.fi

14.11.2016Paula Ukkonen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje