Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Ensimmäinen keskitetty jyväskyläläisten influenssarokotuspäivä järjestetään 12.11. Kyllön terveysasemalla

Ensimmäinen keskitetty jyväskyläläisten influenssarokotuspäivä järjestetään 12.11. Kyllön terveysasemalla

Ensimmäinen riskiryhmien vuosittainen influenssarokotuspäivä on tulevana lauantaina 12. marraskuuta Jyväskylän Kyllön terveysasemalla.

Tänä vuonna rokotukset alkavat Kyllössä jo aamulla kello 8. Rokotteita riittää kaikille, joten ennen kahdeksaa ei kannata mennä jonottamaan oven taakse.

Neuvolassa rokottaminen aloitetaan kuitenkin vasta kello 9. Kahtena ensimmäisenä rokotuspäivänä aukioloa on lisäksi pidennetty, koska viime vuonna ensimmäisenä rokotuspäivänä oli ajoittain ruuhkaa. Influenssarokotus on uusittava joka vuosi, sillä viruskanta muuttuu jatkuvasti.

- Influenssarokote kannattaa ottaa oman ja läheisten terveyden suojaamiseksi. Erityisesti ikäihmiset, perussairaat ja pienet lapset hyötyvät rokottamisesta. Hoitolaitoksissa rokottamisesta on selvää näyttöä taudin leviämisen ehkäisyssä. Lasten korvatulehduksista rokottamisella voidaan ehkäistä noin kolmannes, sanoo apulaisylilääkäri Ilkka Käsmä Jyväskylän keskustan terveysasemalta.

Kyllössä ilmainen pysäköinti

Rokotuspäivinä Kyllön terveysasemalla on maksuton pysäköinti terveysaseman edessä olevilla Jyväsparkin pysäköintipaikoilla sekä terveysaseman takana olevilla henkilöstön pysäköintipaikoilla. Invapaikkoja lisätään rokotuspäivien ajaksi aivan terveysaseman pääovien tuntumaan. Pihalle käännyttäessä on opasteita parkkipaikoille.

Aikuisväestön rokotuksiin kuljetaan terveysaseman etupuolelta, jossa terveysaseman pääsisäänkäynnit sijaitsevat. Rokotuksiin saapuvat opastetaan oikeaan rokotuspaikkaan sukunimen etukirjaimen mukaisessa järjestyksessä. Sisäänkäyntien edessä on aakkosten mukaan menevät opasteet.

Neuvolaan kuljetaan terveysaseman etupuolelta ensimmäisestä sisäänkäynnistä. Neuvola sijaitsee toisessa kerroksessa. Terveysaseman tiloissa ja pihalla on myös oppaita neuvomassa rokotuksiin tulijoita oikeaan rokotuspisteeseen.

Riskiryhmät ja heidän läheisensä voivat valita rokotuspäivän

Riskiryhmään kuuluvat ja heidän läheisensä voivat tulla mihin tahansa Kyllön rokotuspäivään.

Rokotuksen saavat ilmaiseksi riskiryhmät, joita ovat

- Sosiaali- ja terveyshuollon sekä lääkehuollon henkilöstö
- Raskaana olevat naiset
- Kaikki 65 vuotta täyttäneet
- Kaikki 6–35 kuukauden ikäiset lapset
- Sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat
- Vakavalle influenssalle alttiiden kanssa asuvat tai muuten säännöllisesti tekemisissä olevat
- Varusmiespalvelukseen astuvat miehet ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset

Muut kuntalaiset voivat halutessaan hankkia rokotteen itse lääkärin antamalla reseptillä apteekista. Työterveyspalvelujen piirissä olevat saavat rokotteen omalta työterveyshoitajalta varaamalla ajan normaalina vastaanottoaikana. Mikäli työterveyspalvelut eivät ole käytettävissä tai työterveydessä ei rokoteta, pitää apteekista noudetun rokotteen kanssa saapua yleisiin rokotuspäiviin.

Esteitä rokottamiselle ovat kuumeinen infektio ja voimakas kananmuna-allergia.

Rokotukseen on otettava mukaan Kela-kortti ja neuvolassa asioidessa myös neuvolakortti. Vaatetuksen on hyvä olla sellainen, että ylävartalon saa riisuttua helposti.

Liikuntarajoitteiselle potilaalle rokote voidaan antaa myös omalla terveysasemalla muun vastaanottokäynnin yhteydessä.

Keskitettyjä rokotuspäiviä kokeiltiin Kyllössä ensimmäisen kerran vuonna 2013, ja päivät ovat tavoittaneet joka vuosi yhä enemmän jyväskyläläisiä. Viime vuonna rokotteen sai Kyllössä neljän rokotuspäivän aikana yhteensä 12 500 jyväskyläläistä.

Jyväskylän rokotuspäivien kattavuus on valtakunnallisesti huipputasoa. Esimerkiksi yli 65-vuotiaista rokotuksessa kävi 47 prosenttia. Luku on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan valtakunnallisesti korkea.

Terveystapahtuma osana rokotuspäivää

Kyllöön rokotettavaksi tulevat voivat tutustua TERVE-terveystapahtumaan, jossa tänä vuonna teemana on terveys elämäntapana.

Tapahtumassa on esillä muun muassa terveydenhuollon sähköiset palvelut ja paikallisten yhdistysten toiminta. Antamalla liikunnallisen uudenvuodenlupauksen voi osallistua arvontaan.

TERVE-tapahtuma on Kyllön toisen kerroksen käytävällä.

JYTE-alueen rokotuspäivät ja paikat

Lapsille ja raskaana oleville

Kyllön neuvolassa jyväskyläläisille ja muuramelaisille:

- lauantai 12.11.2016 klo 9 – 15
- lauantai 26.11.2016 klo 9 – 15
- lauantai 10.12.2016 klo 9–13
- lauantai 14.1.2017 klo 9–13

Aikuisille

Yleiset rokotuspäivät Kyllön terveysasemalla:

- lauantai 12.11.2016 klo 8 -17.30
- lauantai 26.11.2016 klo 8 – 17.30
- lauantai 10.12.2016 klo 8 –13
- lauantai 14.1.2017 klo 8 –13

Kyllön rokotuspäivät on tarkoitettu kaikille terveyskeskusalueen asukkaille. Osoite: Keskus-sairaalantie 20, Jyväskylä.

Korpilahden ja Tikkakosken terveysasemilla rokotetaan vastaanottokäyntien yhteydessä.

www.jyvaskyla.fi/terveys

Riskiryhmiin kuuluvia koululaisia rokotetaan kouluterveydenhuollossa tai Kyllön keskitettyinä rokotuspäivinä. Riskiryhmiin kuuluvat opiskelijat voivat saada rokotuksen niin ikään opiskeluterveydenhuollon vastaanottokäynnin yhteydessä tai Kyllön keskitettyinä rokotuspäivinä.

Rokotuksia annetaan myös terveystarkastusten yhteydessä neuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. Lisätietoja voi kysyä omalta terveydenhoitajalta.

Kyllössä rokotteita annetaan yhteensä neljänä lauantaina. Marraskuussa rokotuslauantait ovat 12.11. ja 26.11. Joulukuussa rokotetaan 10.12. ja tammikuussa 14.1.2017.

Lisätietoja: osastonhoitaja Nina Leppänen, Vaajakosken terveysasema, p. 014 336 6167
osastonhoitaja Anne Kirmanen, Palokan terveysasema, p. 014 336 6091

7.11.2016Tuija Tiitinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje