Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylässä Finnish Sauna Festival-tapahtumakiertueen suuri päätösjuhla

Jyväskylässä Finnish Sauna Festival-tapahtumakiertueen suuri päätösjuhla

Maailman suurin saunafestivaalikiertue juhlistaa Suomi 100- juhlavuotta.

Saunat ovat kuumana Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä, kun Finnish Sauna Festival -kiertue tuo suomalaista saunakulttuuria keskelle kaupunkia tulevana kesänä. Tapahtumissa yleisölle on tarjolla yli 40 erilaista saunaa, 250 hengen jättisauna, saunajoogaa ja -pilatesta sekä laaja kattaus grillaamiseen ja kesään liittyvää ruokatarjontaa. Lisäksi festivaalin ohjelmassa on kotimaisia kärkiartisteja, oheistoimintaa ja esittelyjä.

”Suomessa on arvion mukaan enemmän saunoja kuin autoja, joten saunominen koskettaa läheisesti lähes kaikkia suomalaisia”, kertoo tapahtuman tuottaja, Sander Mosel. ”Niin paljon kuin on saunoja, on myös saunomistapoja. Toisinaan sauna on paikka rentoutumiselle ja hiljentymiselle, toisinaan saunaan kokoonnutaan juhlimaan tai vahvistamaan merkittävämpiäkin sopimuksia. Jokainen saunoo omalla tavallaan.”

Finnish Sauna Festival eroaa muista tapahtumista ainutkertaisella ideallaan ja oheistoiminnoillaan. Yleisö pääsee heittämään löylyä yli 40:ssä saunassa, välillä ulkona vilvoitellen ja nauttien suomalaisesta musiikista. VIP-vieraille tapahtuma tarjoaa jotain, mitä kesän tapahtumissa ei ole aiemmin koettu. Viihtyisällä VIP-alueella vieraat seuraavat esiintymislavan artisteja omilta saunaterasseilta, nauttivat tunnettujen grilli- ja keittiömestarien kesäisestä illallistarjonnasta sekä VIP-ravintolan virvokkeista kiireettömästi hyvässä seurassa. Koko VIP-alue saunoineen on anniskelualuetta, joten vieraat pääsevät mukavasti hyödyntämään koko alueen palveluita kaikissa kaupungeissa. Saunoja voi vuokrata koko tapahtuma-alueella rajatun määrän omaan käyttöön terasseineen koko illaksi.

”Mitään vastaavaa ei ole aikaisemmin Suomessa eikä maailmassa toteutettu. Tavoitteenamme on tuottaa korkeatasoinen, turvallinen ja monivuotinen kaupunkikulttuuritapahtuma Suomi 100- juhlavuoden kunniaksi suomalaisille että kansainvälisille saunan ystäville. Mielestämme suomalainen saunaperinne on ehdottomasti ansainnut tämän mittaluokan tapahtuman”, mainitsee Sander Mosel.

” Saunat ja saunominen ovat vain yksi osa tapahtuman sisällöstä, joten tekemistä ja viihdettä riittää niillekin, jotka eivät halua löylytellä festivaalilla"
Finnish Sauna Festival -tapahtuman ikäraja on, sunnuntaipäiviä lukuun ottamatta, kaikissa kaupungeissa K18. Sunnuntaipäivien ohjelmisto on suunniteltu vastaamaan nuorimpien saunaystävien toiveita. Artistipaljastuksia ja lisätietoa voi käydä katsomassa sivuiltamme sekä Facebookista.

Finnish Sauna Festival on osa virallista Suomi 100- juhlaohjelmistoa. Tapahtuman lipunmyynti alkaa marraskuun lopussa.

Jyväskylässä Finnish Sauna Festivalin suuri päätösjuhla

Sauna Festivalin suuri päätösjuhla järjestetään Jyväskylässä Lutakon aukiolla sekä sataman alueella 10.-13. elokuuta. Suurempi tapahtuma-alue sekä vesistön välitön läheisyys mahdollistaa tapahtuman laajemman toteutuksen.

Saunamaakuntana Keski-Suomi ja Jyväskylän seutu ovay tunnettuja vahvasta saunaperinteestä ja maakunnassa toimii useita sauna-alan toimijoita ja valmistajia. Laukaalta löytyy maailman suurin savusauna, Muuramessa valmistetaan eniten kiukaita maailmassa ja läheisillä vesistöillä lipuu ehkä eniten uivia saunoja Suomessa.

” Jyväskylä oli toteutusta suunnitellessa selkeä paikkakunta päätöstapahtuman järjestämiselle” kertoo tapahtuman toinen tuottaja, Arde Jokinen. ” Alueen vahva saunaperinne sekä sijainnin tarjoamat mahdollisuudet auttavat toteuttamaan ehkä hurjimmatkin suunnitelmamme. Jyväskylän tapahtumassa saunojen määrä tulee olemaan huomattavasti suurempi ja lisäksi satamassa on mahdollisuus esitellä myös erilaisia uivia saunoja, joita Jyväskylässä on jo pysyvästikin useita. Hyvät liikenneyhteydet ja tilat mahdollistavat myös harrastajien valmistamien liikkuvien saunojen saamisen tapahtumaan.Tapahtumaviikonloppua täydentää myös Jyväskylässä samaan aikaan järjestettävät valtakunnalliset kotiseutupäivät"

Artisteista ja ohjelmistosta lisää 29.11.2016.

Tapahtuman ajankohdat
Helsinki 8.-11.6.2017
Turku 15.-18.6.2017
Jyväskylä 10.-13.8.2017
www.saunafestival.fi

Yhteyshenkilöt
Finnish Sauna Festival
Tuottaja Sander Mosel / +358 40 030 8317 / sander@saunafestival.fi
Tuottaja Arde Jokinen / +358 40 146 2442 / arde@saunafestival.fi

1.11.2016Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje