Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Pyöräliikenne muuttui oikeanpuoleiseksi Puistokadulla

Pyöräliikenne muuttui oikeanpuoleiseksi Puistokadulla

Taulumäeltä keskustaan johtavan Puistokadun kevyen liikenteen väylillä pyöräily on muutettu yksisuuntaiseksi välillä Kalevankatu–Rajakatu.

Jatkossa pyöräilijät ajavat keskustasta Taulumäen suuntaan kadun itäpuolista eli hautausmaan puoleista kevyen liikenteen väylää pitkin. Taulumäeltä keskustan suuntaan pyöräillään kadun vastakkaista eli läntistä puolta. Muutoksesta kertovat liikennemerkit on asennettu Puistokadun kevyen liikenteen väylille 24.10. alkaneella viikolla.

Kartta Puistokadun uusista pyöräilyjärjestelyistä (pdf)

Autoliikenteen kanssa samansuuntaista, ns. oikeakätistä liikennettä, pidetään loogisimpana ratkaisuna erityisesti vilkasliikenteisillä pyöräilyn pääreiteillä. Yksisuuntaisilla pyöräilyväylillä myös pyöräilijöiden keskinäisten kohtaamisonnettomuuksien riski pienenee, ja toisaalta väylien liikkujamäärät jakautuvat tasaisemmin kadun molemmille puolille.

Järjestely on osa Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelman mukaisia toimenpiteitä. Järjestelyn toimivuutta seurataan ja sen perusteella tehdään myöhemmin tarvittavia muutoksia. Puistokadulla pyöräilyn sujuvuutta on syksyn aikana parannettu myös poistamalla risteyksien reunakiveyksiä.

Puistokadun lisäksi Jyväskylässä on yksisuuntainen pyöräliikenne Harjukatu–Sepänkatu–Väinönkatu -alueen pyöräkaistoilla. Myös Rusokinkadun molemmin puolin on syksyn aikana merkitty yksisuuntaiset pyörätiet, jotka jatkossa yhdistyvät sujuvasti Kankaan baanan pyörätiehen.

Lisätietoja:

  • liikenteenohjausinsinööri Heikki Vikki, p. 014 266 0547, heikki.vikki[at]jkl.fi
  • liikenneinsinööri Timo Vuoriainen, p. 014 266 5144, timo.vuoriainen[at]jkl.fi
28.10.2016Kristiina Pentikäinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje