Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän vanhuspalveluissa monipuolista kulttuuritoimintaa Taiteen edistämiskeskuksen ja Suomen kulttuurirahaston tuella

Jyväskylän vanhuspalveluissa monipuolista kulttuuritoimintaa Taiteen edistämiskeskuksen ja Suomen kulttuurirahaston tuella

Jyväskylän kaupungin ympärivuorokautinen asuminen ja hoito sekä läänintaiteilija Pauliina Lapio ovat yhteistyössä aloittaneet taiteilijaresidenssitoiminnan vanhuspalveluiden asumisyksiköissä.
Kahden taiteilijan, Janika Regelinin ja Satu Salmisen yhdessä suunnittelema projekti toteutetaan Kyllikinkadun palvelukeskuksessa ja Huhtasuon palvelutalon Niittylässä ja se kestää kymmenen viikkoa.
Taiteilijaresidenssia vetää kuvanveistäjä Satu Salminen. Residenssijakso aloitettiin syyskuussa teemalla ”Elämämme tarinat”. Projektin keskiössä ovat asukkaiden lapsuusmuistot, luonto ja luovuus.
-Taiteilijaresidenssin tarkoituksena on tuoda taidetoiminta osaksi asukkaiden arkea ympärivuorokautisen hoivan ja asumisen yksiköissä. Toiminnalla halutaan varmistaa kulttuurin saavutettavuus myös niille, joiden omaehtoinen osallistuminen taiteen äärelle on mahdotonta, kertoo ohjaaja Helena Hjelt Jyväskylän kaupungin vanhuspalveluista.
Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija Sari Ilmola pitää kolmelle vuodelle jaksottuvaa kokeilua pysyvää palvelua luovana.
- Projektissa painottuvat jatkuvuus ja läsnäolo. Viime vuonna residenssitaiteilijana toimi tanssitaiteilija Helena Ratinen, nyt työtä jatkaa eri yksikössä kuvanveistäjä Satu Salminen. Kahden vahvan organisaation yhteistyössä on pidetty tärkeänä residenssikauden suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä sekä taiteellisen laadun varmistamista, sanoo Sari Ilmola.

Elli Pulkkinen tuo tanssitaidetta vanhuksille

Suomen kulttuurirahaston apurahan työskentelyynsä saanut tanssija Elli Pulkkinen tuo elämyksiä pitkäaikaishoitoon ja palveluasumiseen. Tanssija esiintyy ja ottaa asukkaat mukaan Korpilahden Iltatähdessä ja Huhtasuon palvelutalon Aholassa. Tuokioihin ovat tervetulleita myös omaiset ja hoitajat.
Tanssiprojektista nautitaan syys-lokakuussa. Elli Pulkkinen vieraili valtakunnallisena ulkoilupäivänä myös lyhytaikaishoidon toimintayksikkö Akseli ja Elinassa.
-Myös vuoteessaan olevat asukkaat pääsevät aktiivisesti mukaan hetkiin. Silloin kun sanoja ei ole, useimmiten käden liike on kommunikaatiomme väline, kertoo Elli Pulkkinen
-Huhtasuollakin yhteisiin tanssituokioihin on tuotu myös useita vuodepotilaita. Väkeä tuokioissa on mukana parhaimmillaan pitkälti toistakymmentä. Myös hoitajat ovat osallistuneet yhteisiin tanssituokioihin, mikä on ollut mukavaa.

Lisätietoa: ohjaaja Helena Hjelt, ympärivuorokautinen asuminen ja hoito, p. 014 266 3832

24.10.2016Sanna Siniluhta

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje