Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Red Bull Crashed Ice kalenteri julkaistu - kiertue palaa Jyväskylän Laajavuoreen tammikuussa 2017

Red Bull Crashed Ice kalenteri julkaistu - kiertue palaa Jyväskylän Laajavuoreen tammikuussa 2017

 Maailman nopein luistelulaji palaa kaudella 2016-17 jännittävämpänä kuin koskaan. Suomalaisfanit saavat taas mahdollisuuden nauttia hurjasta kisasta paikan päällä, sillä alamäkiluistelun MM-kiertue palaa Jyväskylän Laajavuoreen tammikuussa, 20.-21.1.2017. Alamäkiluistelun MM-osakilpailu luisteltiin viime vuonna ensimmäistä kertaa Jyväskylässä ja osoitti että suomalaiset ovat alamäkiluisteluhullua kansaa. Paikalla oli yhteensä yli 11 000 katsojaa ja tunnelma katsomossa oli mahtava läpi viikonlopun.

”Olemme Jyväskylässä erittäin iloisia, että saimme kaupunkiimme talvikaudelle kansainvälisen kilpailun, jolla on valtaisa näkyvyys eri puolilla maailmaa. Alamäkiluistelun MM-kilpailu sopii hienosti urheilu- ja liikuntakaupunki Jyväskylään. Uskon, että kävijämäärä kasvaa viime vuodesta, sanoo Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

Laajavuoren rataa muokataan hieman viimevuotisesta, tehden siitä vieläkin vauhdikkaamman ja katsojaystävällisemmän. Suomen alamäkiluisteluliiton (www.fsxa.fi) puheenjohtaja ja kaksinkertainen maailmanmestari Arttu Pihlainen on myös todella tyytyväinen kiertueen palatessa Jyväskylään.

”Mahtava juttu että saadaan MM-osakilpailu Suomeen ja kaikki maailman parhaimmat laskijat paikan päälle. Viime vuoden tapahtuma oli mielettömän onnistunut ja tunnelma oli katossa. Laajavuoren rata on luistelijoille todella haastava ja pituutensa ansiosta kisa on todella katsojaystävällinen.”

Juniorit nyt myös mukana kiertueella

Alamäkiluistelulla on edessään historiansa 17. kausi ja laji on kehittynyt huimasti viime vuosina. Alamäkiluistelun MM-sarja uudistuu hieman viime kaudesta. Perinteisten miesten ja naisten sarjojen lisäksi, myös juniorit saavat oman sarjansa. Sarjassa 16-20-vuotiaat saavat mahdollisuuden antaa näyttöjä päästäkseen mukaan pääkiertueelle.

”Voi sanoa että laji on saanut toden teolla jalansijaa perinteisten talvilajien rinnalla ja on hienoa nähdä että harrastajamäärät kasvavat vuosi vuodelta. Kärkipään luistelijat harjoittelevat täysipäiväisesti ja ammattimaisesti ja tämä näkyy todella suorituksissa. On hienoa että juniorit ovat myös saaneet oman sarjansa ja tällä tavalla saamme uusia tulevaisuuden lupauksia mukaan kiertueelle näyttämään kyntensä,” Pihlainen kertoo.

Laajiksen hiihtokeskuksen luonnonjäästä rakentuva, yli 600-metrinen rata, tulee taas olemaan kiertueen pisin ja samalla luistelijoille vaativin. Laajiksen rata tarjoaa myös yli 60-metrin korkeuseron sekä omilleen hurraavan suomalaisyleisön. Viime vuoden MM-sarjan paras suomalainen Paavo Klintrup odottaa jo innolla Jyväskylän osakilpailua.

”Hienoa kun saatiin Suomeen iso kisa ja kunnon pitkä rata. Luonnonjää tuo myös oman hienon mausteen. Viime vuoden kotikisa oli ainutlaatuinen, mulla ei ole ollut tuollaista fiilistä kisassa koskaan aikaisemmin. Innolla odotellaan tammikuuta!”

Kausi päättyy Kanadassa

Red Bull Crashed Ice –kiertueen ensimmäinen osakilpailu luistellaan Marseillessa, Ranskassa, tammikuun puolivälissä, 13.-14.1.2017. Tämän jälkeen luistelijat suuntaavat pohjoiseen, kohti Jyväskylän osakilpailua (20-21.1.2017). Jyväskylästä kiertue jatkaa St. Pauliin, jossa osakilpailu luistellaan helmikuussa, 3.-4.2.2017. Kiertue päättyy Kanadan pääkaupungissa, Ottawassa, luisteltavalla osakilpailulla, jolla juhlistetaan Kanadan 150 vuoden itsenäisyyttä.

Teko- tai luonnonjäällä kilpailtava alamäkiluistelu on nopea ja fyysinen laji, jota on helppo seurata: neljä luistelijaa kilpailevat rinta rinnan yli 60 km/h nopeudessa jäisissä hyppyreissä, neulansilmissä ja dropeissa ja kaksi nopeinta pääsee jatkoon. Finaalin voittaja nappaa itselleen täydet pisteet MM-sarjaan. Kauden päätteeksi kruunataan alamäkiluistelun maailmanmestari.



www.redbullcrashedice.com
www.facebook.com/RedBullCrashedIce

Liput Suomen osakilpailuun tulevat myyntiin marraskuun aikana. Median akkreditoinnista ilmoitetaan myöhemmin.

Lisätietoa:
Isak Kullman
Email: isak.kullman[at]fi.redbull.com
Mob. +358 50 525 6740

Helinä Mäenpää
viestintäjohtaja, Jyväskylän kaupunki
050 5487 422

Arttu Pihlainen
Alamäkiluisteluliiton Puheenjohtaja
Mob. 0405294183

Kuvia medialle:
https://www.redbullcontentpool.com/redbullcrashedice/search?q=&facet:mediaType=Photo&layout=basic&view=list

12.10.2016Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje