Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Syksyllä räpätään Jyväskylän ikääntyneiden päiväkeskuksissa

Syksyllä räpätään Jyväskylän ikääntyneiden päiväkeskuksissa

Päiväkeskusten asiakkaat pääsevät sanoittamaan ja räppäämään tärkeinä pitämistään aiheista Arvokas elämä -raptyöpajoissa lokakuun aikana. Riimittelyn salat aukeavat räppäri Simo Niemisen innostavassa ja kannustavassa ohjauksessa. Päiväkeskusasiakkaat sanoittavat yhdessä räppärin kanssa oman rap-kappaleen. Työskentelyyn virittäydytään erilaisten lausumisharjoitusten kautta.

-Räppityöpajat ovat sanoittamista ja rytmin yhdistämistä ja sopivat hyvin kaikenikäisille. Ei haittaa, vaikkei olisi lauluääntäkään. Asiakkaille herää sanoitusten kautta erilaisia tunteita ja ajatuksia. On mukava tuoda uudenlaista kulttuuria asiakkaiden koettavaksi, kertoo palveluesimies Eila Ahvenainen.

Osallistavaa räppiä myös seniorimessuilla


Seniorimessuilla jokaisella on mahdollisuus kokeilla räppäämistä 3.lokakuuta. Osallistavassa esityksessä sukelletaan riimittelyn ja rap-kirjoittamisen saloihin ja tehdään kappale yhdessä osallistujien kanssa. Räppäri Simo Nieminen esittää myös omaa tuotantoaan.


Arvokas elämä-työpajojen aikataulu ikääntyneiden päiväkeskuksissa:


Luhtisen päiväkeskus 10.10 klo 10
Väinönkadun päiväkeskus 10.10 klo 12.30

Tikkakosken päiväkeskus 11.10 klo 9.30
Korpilahden päiväkeskus 11.10 klo 12.30

Väkkärän päiväkeskus 12.10 klo 10
Kortepohjan päiväkeskus 12.10 klo 12.30

Kypärämäen päiväkeskus 13.10 klo 10
Säynätsalon päiväkeskus 13.10 klo 12.30

Huhtasuon päiväkeskus 14.10 klo 10
Keltinmäen päiväkeskus 14.10 klo 12.30


Lisätietoa: päiväkeskusten palveluesimies Eila Ahvenainen, p. 014 266 3687

28.9.2016Sanna Siniluhta

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje