Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Ennakkotiedote: Jyväskylän Taiteilijaseuran 71. vuosinäyttely Keski-Suomen museossa 8.10.-31.12.2016

Jyväskylän Taiteilijaseuran 71. vuosinäyttely Keski-Suomen museossa 8.10.-31.12.2016

Jyväskylän Taiteilijaseuran 71. vuosinäyttely järjestetään perinteisellä avoimella tarjonnalla, josta näyttelyn kokoaa kuvataidekriitikko Otso Kantokorpi. Avoin tarjonta tarkoittaa sitä, että näyttelyssä tulee olemaan sekä Taiteilijaseuran jäsenten että seuran ulkopuolelta tulevien taiteilijoiden teoksia. Tarjonta on kuitenkin rajattu keskisuomalaisiin taiteen tekijöihin ja kahden viime vuoden sisällä valmistuneisiin teoksiin. Aloittelevalle taiteilijalle Jurytetyt näyttelyt ovat tärkeitä, koska niistä saa ammattiliittoon hakemiseen tarvittavia pisteitä. Pidemmän taiteilijauran tehneelle ne auttavat peilaamaan omaa tekemistään. Juryttäjä tekee tarjolla olevista teoksista oman kokonaisuutensa ja miettii myös ripustusjärjestyksen samalla joskus rankallakin kädellä karsien.

Mielenkiintoista on seurata, minkälainen näyttely rakentuu vuoden 2015–2016 keskisuomalaisista taideaineksista tunnetun kriitikon silmin.

Lisätietoja:
Minja Revonkorpi
sp. minja.revonkorpi(at)taidea.fi
www.jkltaiteilijaseura.net
https://facebook.com/jyvaskylantaiteilijaseura

Ilja Koivisto
intendentti
p. (014) 26 64354
sp. ilja.koivisto@jkl.fi

16.9.2016Anna Möttönen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje