Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Tunnelmallisessa Talliteatterissa sukelletaan Salaiseen satumaahan torstaina 15.9.

Tunnelmallisessa Talliteatterissa sukelletaan Salaiseen satumaahan torstaina 15.9.

 Talliteatteri Juliuksessa (Hämeenpohjantie 50) sukelletaan torstaina 15.9. klo 18 Salaiseen satumaahan. Jyväskylän Lasten lystin ohjelmistoon kuuluvassa, 5-12 -vuotialle lapsille suunnatussa musiikkinäytelmässä, kaksi kaverusta kaipaavat elämäänsä jännitystä ja lähtevät penkomaan isoisän ullakkoa. Ullakon kätköistä löytyy aarre, joka johdattaa kaksikon ihmeelliseen satumaahan. Tästä seikkailusta löytyy kaikkea, mitä kunnon satuun kuuluukin: peikkoja, noitia, aarteita ja tosiystävyyttä.

Hurmaavan lastenteatterinäytelmän on käsikirjoittanut ammattimuusikoista ja musiikkipedagogiopiskelijoista muodostuva esiintyjäryhmä, johon kuuluvat Helinä Haapala, Maija Sipiläinen, Riku Haapala ja Jari Erma. Seikkailua rytmittävät ryhmän itse säveltämät ja sanoittamat kappaleet. Matkan varrella kuullaan myös muutama tuttu kappale, mm. Over the rainbow ja Cherbourgin sateenvarjot.

Liput 6 € kaupunginteatterin lippumyymälästä tai alkaen 7,5€ Lippupisteestä. Jos lippuja jää ennakkomyynnistä jäljelle, ovimyynti alkaa puoli tuntia ennen esitystä, liput 6 €. Ovimyynnissä käy vain käteismaksu. Esityksen kesto on n. 50 min.

Salainen satumaa kuuluu Lasten Lystin ohjelmistoon: http://www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/lapset

Lisätietoja:
kulttuurituottaja Maria Poikonen, p. 014 266 4043 / 040 738 3450, maria.poikonen[at]jkl.fi

12.9.2016Paula Ukkonen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje