Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Rajakadun ja Sepänkadun risteykseen remontti ja uusi alikulkukäytävä

Rajakadun ja Sepänkadun risteykseen remontti ja uusi alikulkukäytävä

Jyväskylän Rajakadun ja Sepänkadun risteysalueella sekä Yrjönkadulla on käynnistymässä mittava katujärjestelyjen muutostyö, joka on jatkoa vuonna 2015 toteutetulle Väinönkatu–Harjukatu¬–Sepänkatu–katusaneerauskokonaisuudelle.

Työt käynnistyvät runkovesijohdon rakentamisella elokuun 2016 loppupuolella. Syksyn aikana tehdään muutostyöt Yrjönkadulle, ajokaistamuutoksia sekä kevyen liikenteen välien linjausmuutoksia. Sepänkatu saa uuden alikulkutunnelin, jonka rakentaminen kestää marraskuusta kevääseen 2017. Ajoneuvoliikenne Sepänkadulta Viitaniemen suuntaan joudutaan katkaisemaan alikulun kohdalta töiden ajaksi.

Sekä kadun että vesihuollon peruskorjaustöillä on vaikutusta liikenteen sujuvuuteen. Niin autoilijoiden kuin kevyen liikenteen kulkijoiden on syytä noudattaa työmaa-alueella liikkuessaan varovaisuutta ja seurata asetettuja opasteita. Työt vaikeuttavat ja hidastavat alueen liikennettä kesään 2017 saakka. Myös viimeistelytyöt ja mahdollisesti talven vuoksi kesken jääneet työt tehdään valmiiksi kesäkuun 2017 loppuun mennessä.

Työmaan ajaksi Rajakadun varressa sijaitseva Harjun oppilaitos 2 -pysäkki poistuu käytöstä, samoin kuin Nisulankadun puolella sijaitseva Nisulankatu 2 -pysäkki. Työmaan käynnistyttyä työmaa-alueet suljetaan ja rajataan niin, että pysäkeille kulku estyy. Lähin molempia poistuvia pysäkkejä korvaava pysäkki on Harjukadulla sijaitseva Keski-Suomen talo –pysäkki.

Klikkaa kartta isommaksi


Liikenne sujuvammaksi ja turvallisemmaksi

Muutokset kohdistuvat ensisijaisesti Rajakadun ja Sepänkadun risteysalueelle sekä Yrjönkadun kohdalle. Sepänkadulle ja Rajakadulle tehdään muutoksia liikennevaloliittymän kaistajärjestelyihin, joilla parannetaan ajoneuvoliikenteen sujuvuutta vilkkaasti liikennöidyssä risteyksessä.

Sepänkadun ali Viitaniemen puolelle rakennetaan talven aikana uusi alikulkukäytävä nykyisen ajoradan ylittävän suojatien kohdalle. Alikulkukäytävä tarjoaa turvallisen ja sujuvan kulkuyhteyden Sepänkadun ali, jolloin ajoradan päällä sijaitseva suojatie voidaan poistaa. Muutos parantaa jalankulun ja pyöräilyn turvallisuutta sekä liikenteen sujuvuutta liikennevalo-ohjatussa liittymässä. Ajokaistamuutosten lisäksi linjataan uudestaan myös kevyen liikenteen väyliä tarvittavissa kohdissa.

Katuremontin yhteydessä Sepänkadun sekä Sepänkadun ja Rajakadun risteysalueen valaistuksen uusitaan, samoin uusitaan Yrjönkadun valaistus katumuutosalueelta.

Risteysalueelle tulee remontin yhteydessä yhteisöllistä taidetta koululaisten toteuttamana. Uuteen alikulkutunneliin tulee lasten tekemiä mosaiikkitöitä sekä Sepänaukion puoleiselle alueelle pylvästaideteos. Taideteoskokonaisuudesta vastaa taiteilija Pertti Karjalainen, joka myös ohjaa yhdessä taiteilija Tuomas Hallivuon kanssa kouluissa toteutettava yhteisöprojektia. Mukana yhteisötaideprojektissa ovat Tikkalan koulu sekä Keski-Palokan koulu.


Luvassa myös uutta kunnallistekniikkaa

Projektissa uusitaan myös vesihuoltoverkoston Rajakadun ja Sepänkadun risteysalueen kohdalla. Vesihuollosta vastaava Jyväskylän Energia Oy muun muassa siirtää pois alueen läpi johtavan runkovesilinjan uuden alikulkukäytävän alta. Vesihuoltoverkostotyöt käynnistyvät uuden vesijohdon rakentamisella.

Suunnittelualueen hulevedet johdetaan pääosin nykyiseen hulevesiverkostoon, jota täydennetään tarvittavin osin uusilla putkihaaroituksilla. Yrjönkadun asemakaavassa yleiseen pysäköintiin varatun LP-alueen alle rakennetaan noin 100 kuutiometrin suuruinen hulevesien viivytysallas/ -rakenne, jolla tasataan alueen hulevesien virtaamahuippuja ja hidastetaan alueen alapuolisten hulevesilinjojen tulvimista. Vesien hallitulla viivytyksellä pyritään siirtämään alueen alapuolella sijaitsevan hulevesiviemärin saneeraustarvetta.

Lisätietoja:
- rakennuttajamestari Pentti Multanen, Jyväskylän kaupunki, p. 014 266 5125, pentti.multanen[at]jkl.fi
- rakennuttaja Kim Timisjärvi, Jyväskylän Energia Oy, kim.timisjarvi[at]jenergia.fi, p. 040 864 9821
- työmaapäällikkö Teemu Liukkonen, Oteran Oy, teemu.liukkonen[at]oteran.fi, p. 050 382 3294
- http://jyvaskyla.fi/kadut/nahtavilla/sepankaturajakatuyrjonkatu

19.8.2016Kristiina Pentikäinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje