Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Varhaiskasvatuksen asiakasraati etsii uusia jäseniä Jyväskylässä

Varhaiskasvatuksen asiakasraati etsii uusia jäseniä Jyväskylässä

Ilmoittaudu mukaan 21.8. mennessä

Jyväskylän varhaiskasvatuksen asiakasraati, asiakkaiden osallisuus- ja kehittämisfoorumi, etsii uusia jäseniä. Kerran kuukaudessa kokoontuvassa raadissa keskustellaan palvelun sisältöön ja sen kehittämiseen liittyvistä asioista sekä kootaan yhdessä parannusehdotuksia kehittämistyön pohjaksi. Tarvittaessa asiakasraadilta pyydetään kannanottoja ajankohtaisiin ja valmisteilla oleviin asioihin.

Asiakasraatiin ilmoittaudutaan 21.8. mennessä sähköpostilla tuija.pajunen@jkl.fi. Valittuihin raatilaisiin otetaan yhteyttä elokuun loppuun mennessä.

Ilmoittautumisen yhteydessä pyydetään kertomaan myös, millaista varhaiskasvatuspalvelua perhe käyttää. Asiakasraatiin toivotaan vanhempien edustusta eri puolilta Jyväskylää sekä kaikista kunnallisista ja yksityisistä palvelumuodoista: päiväkodeista, perhepäivähoidosta, lasten kerhoista sekä perhepuistoista. Raadin jäsen ei voi työskennellä Jyväskylän varhaiskasvatuspalveluissa.

Asiakkaan mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua palvelun kehittämiseen

Jenni Salminen on toiminut varhaiskasvatuksen asiakasraadissa nyt kaksi vuotta. Hän kannustaa muita asiakasvaikuttamisesta ja -osallistumisesta kiinnostuneita rohkeasti mukaan.

– Raadin tapaamisiin osallistuminen on antanut minulle mahdollisuuden kysyä itseä askarruttavista asioista ja toivoa käsittelyyn omasta näkökulmasta koettuja tärkeitä, varhaiskasvatukseen liittyviä aiheita, sanoo Jenni Salminen.

Raadin kokouksissa on käsitelty edellisen kauden aikana muun muassa lasten liikuntakasvatusta ja hyvinvointioppimista, ympäristökasvatusta, lasten väliset erimielisyydet ja niihin puuttumisen keinot sekä varhaiskasvatuslain muutoksia ja vaikutusta palvelun sisältöön.

– Raadin jäsenenä olen päässyt kuulemaan Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatukseen liittyvistä periaatteista ja päätöksenteosta. Asiakasraati voi antaa myös lausuntoja ja kommentoida kunnallisessa päätöksenteossa vireillä olevia, päivähoitoa koskevia asioita, Jenni Salminen toteaa.

Asiakasraatilaisena Jenni kokee olevansa myös linkki oman lapsen varhaiskasvatuspaikan henkilökunnan ja asiakasraadin välillä. Vielä empiviä vanhempia hän kannustaa rohkeasti mukaan toimintaan.

–Asiakasraadissa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa oman lapsesi saamaan hoitoon ja kasvatukseen. Meidän vanhempien mielipiteet ja ajatukset merkitsevät raadin vetäjille oikeasti paljon ja joka kokouksesta välitetään tietoa myös päättäjille, Jenni Salminen kannustaa.

Lisätietoja:
palvelupäällikkö Tuija Pajunen, varhaiskasvatuspalvelut, p. 014 266 3318
asiakasraadin toiminta ja kokousten muistiot: www.jyvaskyla.fi/paivahoito/asiakasraati

8.8.2016Minna Hakkarainen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje