Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän Kyllön terveyskeskussairaalan sairaanhoitaja Sari Koskinen sai Nousevat Tähdet -tunnustuksen

Jyväskylän Kyllön terveyskeskussairaalan sairaanhoitaja Sari Koskinen sai Nousevat Tähdet -tunnustuksen

Sairaanhoitaja Sari Koskinen, 25, on saanut Suomen Sairaanhoitajaliiton valtakunnallisen Nousevat Tähdet - tunnustuksen. Tunnustuksella Sairaanhoitajaliitto haluaa tuoda esiin ja kannustaa työuransa alussa olevien sairaanhoitajien osaamista, urakehitystä ja hoitotyön kehittämistä.

Sari Koskinen on valmistunut sairaanhoitajaksi kaksi vuotta sitten. Hän työskentelee Jyväskylän yhteistoiminta-alueen (Jyte) Kyllön terveyskeskussairaalassa osastolla 1, joka on profiloitunut ortopedisten leikkausten jatkohoitoon.

Esimiehenä olen valtavan iloinen Sarin huomioimisesta. On hienoa, että hänen osaamisensa tunnustetaan ja palkitaan, sanoo osastonhoitaja Seija Nurmela.

Valintaesityksen mukaan Sari Koskinen on aina valmis uudenlaisten työtapojen kehittämiseen. Hän on ottanut selvää myös Käypä Hoito -suosituksista ja alan tämän hetken toimintatavoista. Lisäksi hän tuo esille innostavasti uusia ideoita.

Sarin työ on potilaslähtöistä, ja potilas on aina omaisen kanssa mukana, kun Sari tekee hoitosuunnitelmia ja neuvottelee hoidoista. Hän uskaltaa myös tuoda havaitsemiaan epäkohtia rakentavasti esille, ja hänellä on usein myös ratkaisu asiaan.

Palkinnon saajat julkistettiin Florence Nightingalen päivänä 12.5.

Lisätietoja: osastonhoitaja Seija Nurmela, Kyllön terveyskeskussairaala, p. 014 266 2405

13.5.2016Tuija Tiitinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje