Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Aktiivisuusranneke-kokeilu kotihoidon ikääntyneille asiakkaille touko-heinäkuussa Jyväskylässä

Aktiivisuusranneke-kokeilu kotihoidon ikääntyneille asiakkaille touko-heinäkuussa Jyväskylässä

Aktiivisuusrannekkeen käyttöä kokeillaan kotihoidon uusilla asiakkailla, joilla on mahdollisesti tarve kotihoidon palveluille. Aktiivisuusrannekkeen avulla selvitetään asiakkaan omatoimisuutta ja aktiivisuutta hänen omassa ympäristössään. Rannekkeella kerättävä tieto tukee palveluohjaajaa asiakkaalle sopivien palvelujen määrittämisessä. Kokeiluaika kotihoidon uusille asiakkaille on kaksi viikkoa.

Toinen käyttäjäryhmä ovat kotihoidon piirissä jo olevat asiakkaat, joille on vastikään tehty lonkka- tai polvileikkaus. Heidän seuranta-aikansa kokeilussa on neljä viikkoa.

Kokeilu on asiakkaille maksuton, ja asiakkaat voivat olla koko Jyväskylän kaupungin alueelta. Aktiivisuusrannekkeita on kerrallaan viidelle asiakkaalle.

Kokeilussa seurataan erityisesti asiakkaan liikkumista ja liikkumattomuutta sekä uni- ja valveaikaa.
Aktiivisuusrannekkeena toimii GPS turvaranneke. Seurantaan mukaan lähtevä asiakas saa seurannan ajan halutessaan myös maksuttoman turvapuhelinpalvelun.


Lisätietoa: teknologiakoordinaattori Sami Siren, vanhuspalvelut, p 014 266 3782

9.5.2016Sanna Siniluhta

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje