Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän päiväkodeissa, kouluissa ja Jälkkäreissä vietetään 10.5. HYPPYPÄIVÄÄ

Jyväskylän päiväkodeissa, kouluissa ja Jälkkäreissä vietetään 10.5. HYPPYPÄIVÄÄ

Jyväskylän päiväkodit, koulut ja Jälkkärit osallistuvat 10.5. valtakunnalliseen Unelmien liikuntapäivään. Jyväskylässä päivä kulkee nimellä HYPPYPÄIVÄ ja se on matalan kynnyksen liikkumisen kokeilu- ja Pop up – päivä. Lapset ja nuoret suunnittelevat päivään ohjelmaa, yhdessä kokeillen ja toteuttaen.

– Päivä polkaistaan käyntiin klo 9.30 päiväkotien ja koulujen pihoissa perinteisellä letkajenkalla ja mukaan toivotetaan tervetulleiksi alueen asukkaat, perhepäivähoidon lapset hoitajineen sekä lasten ja nuorten vanhemmat mahdollisuuksien mukaan, kertoo OPS-koordinaattori Sirpa Orell perusopetuspalveluista.

Lapset ohjaavat suunnittelemaansa liikuntaa toisilleen sekä päivään osallistuville vierailijoille. Ohjelmaa on kouluissa sisällä ja ulkona. Tiloja otetaan luovasti käyttöön ja liikuntatuokiot kestävät tilanteen mukaan. HYPPYPÄIVÄNÄ muun muassa koulukuljetuksessa olevat oppilaat jäävät kyydistä pois ennen tavanomaista pysäkkiä ja kävelevät lopun matkaa. Aikuiset osallistuvat päivän teemaan jättämällä oman auton kotiin ja koulujen parkkialueet otetaan päiväksi liikuntakäyttöön.

Uuden opetussuunnitelman teemoilla

HYPPYPÄIVÄ toteuttaa elokuussa voimaan astuvan uuden opetussuunnitelman keskeisiä arvoja; aitoa osallisuutta, yhdessä tekemistä, luovuutta, iloa ja fyysistä aktiivisuutta. Opetussuunnitelmat varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa korostavat jatkossa oppilaan lasten ja nuorten taitoja, hyvinvointia, omaa aktiivisuutta, kokemuksellisuutta sekä vuorovaikutuksessa toimimista. Oppimisympäristöt laajenevat ryhmä- ja luokkatilojen ulkopuolelle. Oppimista on jatkossa kaikkialla koko lapsen elinympäristön sisällä.

–Ilo tuo oppimiseen mielekkyyttä ja liikkumisen ilon kautta lisätään hyvinvointia ja terveyttä, Sirpa Orell toteaa.

Lisätietoja:
luokanopettaja Tuomas Pesonen, Halssilan koulu, p. 014 266 4410
OPS-koordinaattori Sirpa Orell, perusopetuspalvelut, p. 014 266 7147 (9.5.alkaen)

4.5.2016Minna Hakkarainen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje