Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jälkkärin toimintamaksut lv. 2016-2017

Jälkkärin toimintamaksut lv. 2016-2017

Jyväskylän perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Jälkkärin maksut lukuvuoden 2016-2017 toimintaan on päätetty. Jatkossa koko kuukauden (yli 12 päivää, yli 760 tuntia) toimintaan osallistuvien lasten kuukausimaksu on 130 euroa. 12 päivää (570 tuntia) osallistuvien maksu on 90 euroa. Elokuun toimintamaksu 10.8. Jälkkärissä aloittaville kuukausimaksu on 110 euroa ja 12 päivänä osallistuvien 90 euroa. Sisaralennusta saa 25 euroa koko kuukauden maksusta.

Jyväskylän toimintamaksuja korotettiin yli 12 päivää toimintaan osallistuvien osalta 25 euroa ja 12 päivää osallistuvilta 30 euroa. Maksujen korotukselle loi painetta se, että useamman toimintakauden samoina pysyneet Jälkkäri-maksut olivat jääneet merkittävästi jälkeen yleisestä hintakehityksestä samalla kun laadukkaan iltapäivätoiminnan kustannukset vastaavasti ovat kohonneet.

–Lakimuutoksen myötä aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintamaksu voi jopa kaksinkertaistua. Jyväskylässä emme kuitenkaan lähteneet näin suuriin korotuksiin, toteaa toimialajohtaja Eino Leisimo.

Toimintamaksut vaihtelevat eri kaupunkien välillä. Esimerkiksi Vantaalla koko päivän maksu on sama kuin Jyväskylässä, 130 euroa. Vantaa tarjoaa toisena palveluvaihtoehtona iltapäivätoimintaa 4 tuntia päivässä, jolloin maksu on 100 euroa kuukaudessa. Oulussa ja Seinäjoella on käytössä kiinteä kuukausimaksu. Oulussa maksu on 100 euroa ja Seinäjoella 120 euroa kuukaudessa. Toimintamaksuun ei vaikuta kuukauden pituus tai lapsen läsnäolopäivät.

Jälkkäri on ohjattua ja monipuolista aamu- ja iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokan oppilaille sekä erityisen tuen päätöksen saaneille 1. – 5. -luokkalaisille. Toimintaa järjestetään arkisin yli 4 tuntia pääsääntöisesti kello 12.00–17.00 välisenä aikana eri puolilla Jyväskylää. Lukuvuonna 2016-2017 Jälkkärit ovat mukana Liikkuva koulu –hankkeessa, jossa huomioidaan lasten osallisuutta liikunnallisten teemojen rinnalla.

Lisätietoja:
toimialajohtaja Eino Leisimo, sivistyspalvelut, p. 014 266 4033
koordinaattori Tella Vuolle-Oranen, perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Jälkkäri, p. 014 266 4036

2.5.2016Minna Hakkarainen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje