Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän Vaajakosken aluekirjasto avautuu väistötilassa 2.5.

Jyväskylän Vaajakosken aluekirjasto avautuu väistötilassa 2.5.

Vaajakosken aluekirjaston väistötila avautuu maanantaina 2.5. klo 11.00 osoitteessa Urheilutie 38. Väistötila on avoinna maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 11.00–19.00 ja tiistaisin, torstaisin sekä perjantaisin klo 11.00–15.00.

Väistötilan palvelut ovat tilan pienuuden vuoksi rajalliset. Asiakkaiden käytössä ovat kirjastoon tilattujen sanoma- ja aikakauslehtien uudet numerot ja osasta lehtiä on saatavilla myös kuluvan vuoden vanhempia numeroita. Tämän lisäksi tilassa on kaksi tietokonetta asiakaskäyttöön ja kopiokone. Hyllyissä on pieni kokoelma lasten kuvakirjoja, romaaneja ja äänikirjoja, jonkin verran uutta aikuisten kaunokirjallisuutta, kirjaston viikkolainakokoelma ja musiikkiaineistoa. Väistötilassa asiakkaat voivat myös varata ja noutaa aineistoa sekä palauttaa lainoja.

Vaajakosken aluekirjaston remontin on tämän hetkisen tiedon mukaan arvioitu valmistuvan elokuussa ja kirjaston avautuvan asiakkaille marraskuussa. Aikataulu tarkentuu remontin edetessä.

Lisätietoja:
Tuija Venäläinen, Vaajakosken aluekirjaston johtaja, Jyväskylän kaupunginkirjasto – Keski-Suomen maakuntakirjasto, p. 014 266 4143

25.4.2016Miia Kantola

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje