Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylässä Alvari 2015 -tunnustus Kasvun Roihu Oy:lle

Jyväskylässä Alvari 2015 -tunnustus Kasvun Roihu Oy:lle

Kasvun Roihu Oy palkittiin Alvari-tunnustuksella


Kuvassa vasemmalla Alvari-kunniamaininnan saaneen Aidon Oy:n tuotehallinta- ja tuotekehitysosaston johtaja Marko Penttinen sekä Kasvun Roihu Oy:n perustajat , yrittäjät Nina Rautiainen ja Matti Härkönen.

Kasvuyritysten kansanliike Kasvun Roihu Oy palkittiin vuoden 2015 Alvari-tunnustuksella Jyväskylän kaupungintalolla 13.4.2016 pk-yrittäjien vastaanotolla.

Jyväskylän kaupungin kanssa yhteistyössä annettavalla Alvari-tunnustuksella Jyväskylän Nuorkauppakamari haluaa palkita Jyväskylää tunnetuksi ja vetovoimaiseksi tehneitä elinkeinoelämän vaikuttajia. Alvari-tunnustuksia on jaettu vuodesta 1987 alkaen.

Kasvun Roihu on luonut aktiivisesti positiivista mielikuvaa yrittäjyydestä, kaupallisesta menestymisestä sekä kasvun tekemisestä. Kasvun Roihu on itse ottanut rohkeita kasvuaskelia muuttaakseen suomalaista kasvuyrittäjyyden kulttuuria. Samalla yritys on rakentanut kasvua, työpaikkoja ja hyvinvointia ympäristöönsä sekä ollut vaikuttamassa myös jyväskyläläisen startup-kentän muotoutumiseen.

Merkittävimmäksi suomalaiseksi kasvuyrityskilpailuksi noussut Kasvu Open innostaa ja sparraa yhä uusia yrityksiä ja yrittäjiä löytämään eväitä kasvuun. Toisaalta yritys tukee kasvuyritysten rakentamista Suomeen kouluttamalla ja valmentamalla brokereita neuvomaan kasvuyrityksiä matkalla suuremmaksi.

Tänä vuonna Kasvu Open on suurempi kuin koskaan aiemmin. Kilpailun aikana 375 yritystä saa väkevää kasvun sparrausta. Mukana on 950 kansainvälistä ja suomalaista sijoittajaa ja kasvupartneria.

Alvari-tunnustuksen vastaanottivat yrityksen perustajat, yrittäjät Nina Rautiainen ja Matti Härkönen.
Kunniakirjan lisäksi tunnustuksen saajalle ojennettiin seppä Samuli Alosen Citybird-lintu.

Älykkäiden sähköverkkojen kehittäjä Aidon Oy saanut Alvari-kunniamaininnan

Aidon Oy on kasvanut kunnianhimoisesti kotimaan rajojen ulkopuolelle ja rakentanut samalla hyvinvointia ympärilleen. Yritys on palkannut Keski-Suomen alueella sekä muualla kymmeniä osaajia ja työllistänyt lisäksi koko joukon alihankkijoita ja toimittajia.

Tuotekehitystyönsä kautta Aidon Oy on rakentanut Jyväskylän seudulle – itselleen ja muille arvoketjussaan – vahvaa osaamista älykkäiden järjestelmien toimittamiseen ja kehittämiseen. Samalla kun sähköverkot muuttuvat älykkäämmiksi, niiden kautta pystytään parantamaan järjestelmien tehokkuutta, seuraamaan kapasiteettia sekä parantamaan osaltaan järjestelmien ekologisuutta.

Yritys on saanut viime aikoina suuria tilauksia kotimarkkinan lisäksi muista pohjoismaista. Aidonin toimittamat ja tilauskannassa olevat järjestelmät kattavat yhteensä 2,5 miljoonaa sähkön käyttöpaikkaa Pohjoismaissa. Aidonilla on toimipisteet Jyväskylässä ja Vantaalla sekä Täbyssä Ruotsissa ja Askerissa Norjassa.

Alvari-kunniamaininta jaettiin nyt ensimmäisen kerran.

Kunniamaininnan vastaanotti Aidon Oy:n tuotehallinta- ja tuotekehitysosaston johtaja Marko Penttinen.

Lisätietoja:
Jyväskylän Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Jussi Junikka, p. 044 306 8358, etunimi.sukunimi@clients.fi
Jyväskylän kaupunki, kaupunginjohtaja Timo Koivisto, p. 014 266 1501

13.4.2016Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje