Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Virolainen poikakuoro esiintyy 11.4. Luhtisen päiväkeskuksessa Jyväskylässä

Virolainen poikakuoro esiintyy 11.4. Luhtisen päiväkeskuksessa Jyväskylässä

Luhtisen päiväkeskuksessa viikko alkaa maanantaina 11.4. normaalista poikkeavissa merkeissä, sillä keskukseen tulee vierailulle nuoria esiintyjiä Itämeren takaa. Virolaisen poikakuoro Saue poistekoorin konsertti Luhtisen päiväkeskuksessa (Ritopohjantie 23) alkaa klo 12.30 ja siihen on vapaa ja esteetön pääsy.

Poikakuorossa on yhteensä 50 laulajaa ja he ovat 7-19 -vuotiaita, joten kuoron esityksissä on mukana roppakaupalla nuorta energiaa. Saue poistekoor laulaa eestin kielellä ja suurin osa konsertissa kuultavista lauluista on tunnettujen virolaisten säveltäjien teoksia. Kuoro on perustettu 1997 ja sen jäsenet ovat Music School of Sauen oppilaita. Kuoroa johtaa Elviira Alamaa.

Saue poistekoor saapuu Jyväskylään Ruotsista, jossa se esiintyi Gävlessä ja Piitimessä. Jyväskylä on kuoron ainoa pysähdyspaikka Suomessa tämän kiertueen aikana. Luhtisen päiväkeskuksen konsertin järjestää Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Keski-Suomen Viro-seuran kanssa.

Kuvia kuorosta tiedotuskäyttöön: https://bitly.fi/vaqr9

Lisätietoja:
kulttuurituottaja Terho Valkonen
Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
terho.valkonen(at)jkl.fi
p. 014 266 4045

8.4.2016Pirjo Piispanen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje