Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän ja lähikuntien yhteisen Kulttuuriaitan keväässä kukkivat kirjojen kannet, tunnetaidot ja kulttuurien kirjo

Jyväskylän ja lähikuntien yhteisen Kulttuuriaitan keväässä kukkivat kirjojen kannet, tunnetaidot ja kulttuurien kirjo

Yhdeksän kunnan yhteisen lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitan toimintakevät on jo pitkällä, mutta herkkupaloja riittää vielä jaettavaksi päiväkoteihin ja kouluihin kaikilla taiderintamilla koko alueella.

Muuramessa kevään teemana on ollut kirjallisuus, ja lukuiloa on herätetty käsittelemällä kirjaa niin tekstinä kuin kierrätystaiteenakin. Huhtikuussa kuvataiteilija Riitta Uusitalon työpaja "Kannella myydään, sanoi kustannustoimittaja" tutustuttaa kirjojen kansitaiteeseen. Oppilaat pääsevät leikkimään kustannustoimittajaa markkinoimalla omaa lempikirjaansa. Sille suunnitellaan vielä parempi kansikuva ja kerrotaan tarinasta parhaat palat muille.

Hankasalmen Kulttuuripolku vie kansantanssin ja paikallismuseon kautta omien perinteiden äärelle. Tanssi- ja musiikkipajoissa yhdessä tekeminen vahvistaa sosiaalisuutta. Eskareille ja alakoululaisille tarjolla on draamapaja, jossa peikot ja keijut opettelevat oman ja toisten erilaisuuden hyväksymistä ja kohtaamista. Vuorovaikutustaitoja siivittävää pajaa vetää teatteri-ilmaisun ohjaaja Laura Häkkinen.

Erilaisten kulttuurien äärellä ollaan puolestaan Jyväskylässä, Palokan kouluissa, kun yhteistötaiteilija Gabriel Sydänvirta vie vielä tämän viikon ajan oppilaat ainutkertaiselle matkalle halki Turkin, Georgian, Kazakstanin ja Azerbaidzhanin aina Kirgisian vuoristoon asti. Taidebussi Ossin kyydissä nähdään kulttuurien kirjoa, yhteisötaidetta ja huikeita maisemia. Mediakasvattaja Sisko Vähämäen ja muusikko Pape Cissen eri luokkatasoille suunnatut työpajat täydentävät monikulttuurista pilottia.

Kulttuuriaitta on auki myös aikuisille. Yhteistyössä Lastenkulttuurikeskus PiiPoon kanssa tarjotaan Jyväskylän varhaiskasvattajille ja erityislasten kanssa työskenteleville koulutus ”Taide mahdollistajana, yhteisöllisyyden tukena ja oppimisympäristönä”. Koulutus tutustuttaa osallistaviin taidemenetelmiin, jotka tukevat lasten kasvua ja erityistä tukea tarvitsevien lasten osallistumista. Orientoivan koulutuspäivän lisäksi aiheesta järjestetään tarvittaessa myöhemmin jatkokoulutusta.

Ohjattuja taidehetkiä ei ole vaikeaa järjestää itse. Kaikille Jyväskylän nelosluokkalaisille tänä lukuvuonna tarjottu Tunnetolkku-sanataidepaja muuntuu menetelmäoppaaksi, jota opettajien ja muiden tunnetaitoja kehittävästä runouspajasta kiinnostuneiden on mahdollista ladata ilmaiseksi Lastenkulttuuri.fi sivustolta toukokuussa. Sen tuottaa Kulttuuriaitalle tämän vuoden Kompassiohjaaja Eeva Åkerblad.


Lisätietoja:

Johanna Rossi
Suunnittelija/Kulttuuriaitta
Jyväskylän kaupunki, Kulttuuri- ja liikuntapalvelut

Puhelin: 040 707 21 46
Sähköposti: johanna.rossi(at)jkl.fi<ma
http://www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/aitta
Facebook: Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
Instagram: @jklkulttuuripalvelut

7.4.2016Johanna Rossi

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje