Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Yöpakkasten hellittäminen tuonee harjakoneet Jyväskylän kaduille jo ennen pääsiäistä

Yöpakkasten hellittäminen tuonee harjakoneet Jyväskylän kaduille jo ennen pääsiäistä

Katujen kevätpuhdistukset käynnistyvät Jyväskylän keskustassa pääsiäistä edeltävän viikon loppupuolella, mikäli sääennusteet pitävät paikkansa. Yöpakkasten on ennustettu hellittävän kiirastorstain 24.3. tienoilla, ja pääsiäisen jälkeiselle viikolle lupaillaan vallan hyvää katujenpuhdistuskeliä. Jos ennusteet pitävät kutinsa, katujen kevätpuhdistukset päästään aloittamaan keskustan alueella täydellä teholla heti pääsiäisen jälkeen.

Siivousoperaation alkuvaiheessa Jyväskylän keskusta-alueella keskitytään keräämään pois ajoratojen reunoille kasautuneita, pitkiä ja pöliseviä hiekkanauhoja. Lisäksi hiekkakasaumia poistetaan katujen risteysalueilta. Tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä ovat joukkoliikenteen käyttämät kadut.

Keskustan ulkopuolisilla alueilla väyliä voidaan joutua paikoin vielä hiekoittamaankin, koska esimerkiksi asuntokatuja on edelleen paksussa jäässä. Hiekanpoisto on kuitenkin tarkoitus aloittaa keskustaan johtavilta, vilkkaimmilta pääväyliltä huhtikuun alusta. Myös keskustan ulkopuolella tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä ovat joukkoliikenteen käyttämät kadut ja vilkkaimmat väylät.

Hiekanpoistot ja katujen puhdistukset on vuosittain tavoitteena saada tehtyä vappuun mennessä. Hiekanpoiston tilanteesta ja etenemisestä tiedotetaan kevään aikana muun muassa osoitteessa www.jyvaskyla.fi


Lisätiedot: katu- ja satamamestari Jan Viilos, p. 014 266 5143, jan.viilos[at]jkl.fi

23.3.2016Kristiina Pentikäinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje