Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän kaupungista Reilun kaupan kaupunki

Jyväskylän kaupungista Reilun kaupan kaupunki

Markkinointikoordinaattori Jatta Makkula Reilu kauppa ry:stä luovutti arvonimen Jyväskylän kaupunginvaltuustossa maanantaina 21.3. Jyväskylän kaupunki saa 21.3.2016 Reilu Kauppa ry:n myöntämän Reilun kaupan kaupungin arvonimen. Jyväskylä on Suomen neljästoista Reilun kaupan kaupunki. Maailmalla Reilun kaupan kaupunkeja on jo yli 1 700.

Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 30.11.2015, että kaupunki sitoutuu eettisiin hankintoihin ja muihin Reilun kaupan periaatteisiin. Jyväskylä käyttää jo nyt kahvitarjoiluissaan osittain Reilun kaupan tuotteita. Arvonimi velvoittaa kaupunkia lisäämään jatkuvasti Reilun kaupan periaatteiden mukaisten tuotteiden käyttöä.

Hienoa, että Jyväskylä on sitoutunut eettisiin hankintoihin. Kaupungin julkinen sitoutuminen Reilun kaupan tuotteisiin on selkeä osoitus vastuullisuudesta, sanoo Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen.

Reilun kaupan kaupungin ideana on eettisyyden ja vastuullisten hankintojen lisääminen. Arvonimen kriteereihin kuuluvat myös Reilusta kaupasta viestiminen ja osallistuminen jokavuotiseen Reilun kaupan viikkoon.

Kaupunkiorganisaation saama arvonimi on jo kolmas Reilun kaupan tunnustus Jyväskylään:
Jyväskylässä eettisten hankintojen edelläkävijä on ollut Jyväskylän seurakunta, joka sai Reilun kaupan seurakunnan arvonimen jo vuonna 2010. He ovat olleet hyvin aktiivisia eettisen kuluttamisen puolestapuhujia. Jyväskylän yliopisto sai Reilun kaupan korkeakoulun arvonimen loppuvuodesta 2014. Nyt kun koko kaupunki saa arvonimen, haluan lämpimästi onnitella ja kiittää aktiivisia jyväskyläläisiä, jotka ovat edistäneet Jyväskylän siirtymistä eettiseksi edelläkävijäksi, kiittelee Sivonen.

Markkinointikoordinaattori Jatta Makkula Reilu kauppa ry:stä luovutti arvonimen Jyväskylän kaupunginvaltuustossa maanantaina 21.3. Ennen arvonimen luovuttamista Jyväskylän kävelykadulla jaettiin Reilun kaupan ruusuja.

Jyväskylä - Reilun kaupan kaupunki

Jyväskylän kaupungilla on Facebookissa oma Reilun kaupan kaupunki -sivu: https://www.facebook.com/ReiluJyvaskyla

Lisätietoja:
Jatta Makkula, Reilu kauppa ry, markkinointikoordinaattori, p. 040 494521
Kaisa Peltonen, Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen, p. 040 7780541

21.3.2016Kirsti Lehtola

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje