Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Nuorten LiikuntaLaturiin osallistuvilta kerätään palautetta käyttäjäkyselyllä 14.–24.3.

Nuorten LiikuntaLaturiin osallistuvilta kerätään palautetta käyttäjäkyselyllä 14.–24.3.

13–19-vuotiaiden LiikuntaLaturiin osallistuvilta nuorilta kerätään käyttäjäkyselyn avulla palautetta nyt kolmatta kertaa. Tavoitteena on selvittää nuorten mielipiteitä toiminnasta, kerätä taustatietoa käyttäjien profiilista ja saada ideoita toiminnan kehittämiselle.

Nuoret pääsevät vastaamaan kyselyyn viikkojen 11–12 aikana LiikuntaLaturin vuoroilla. Vuorojen alusta varataan kymmenisen minuuttia aikaa vastaamiselle. Vastaaminen tapahtuu pääasiassa sähköisesti nuorten omilla älypuhelimilla vuoron ohjaajan johdolla. – Jos on estynyt tulemaan kyseisinä viikkoina paikalle, niin ei hätää, sillä vastaamaan pääsee myös vuorojen ulkopuolella LiikuntaLaturin www-sivujen kautta, kertoo liikunnanohjaaja Reeta Jääskeläinen liikuntapalveluista. Kysely on avoinna 14. – 24.3. välisenä aikana osoitteessa http://www.jyvaskyla.fi/liikuntalaturi. Kysely toteutetaan yhteistyössä Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKESin kanssa.

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen LiikuntaLaturi-toiminta alkoi kolmivuotisena hank-keena jonka jälkeen se on toiminut kaupungin vakituisena palveluna vuodesta 2015. Kuluvalla kevätkaudella nuorille on tarjolla 19 maksutonta liikuntavuoroa viikossa eri puolilla kaupunkia. Mukana on14 eri lajia.

Lisätietoja:
Liikunnanohjaaja Reeta Jääskeläinen, liikuntapalvelut, p. 014 266 7530, reeta.jaaskelainen[at]jkl.fi
Tutkimuskoordinaattori Kirsti Siekkinen, Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES, p. 020 762 9517, kirsti.siekkinen[at]likes.fi

14.3.2016Anna-Leena Sahindal

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje