Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylä mukana valtakunnallisessa ChildCare-tutkimuksessa

Jyväskylä mukana valtakunnallisessa ChildCare -tutkimuksessa

Jyväskylän kaupunki osallistuu valtakunnalliseen ChildCare –tutkimukseen, jossa tarkastellaan monitieteisesti lasten päivähoidon, esiopetuksen ja hoidon tukien järjestelmää tasa-arvon näkökulmasta. Lisäksi ChildCare-tutkimuksen osahankkeena Jyväskylässä toteutetaan 4-vuotiaiden pilottitutkimus, joka keskittyy selvittämään lastenhoidon valintojen yhteyksiä lapsen ja perheen terveyteen ja hyvinvointiin.

ChildCare selvittää muun muassa ovatko perheet tasavertaisessa asemassa palvelujen tarjonnan ja saatavuuden suhteen, mitkä tekijät vaikuttavat vanhempien lastenhoidon ratkaisuihin, miten vanhemmat osallistuvat lastensa varhaiskasvatuspolkuun, miten varhaiskasvatuksen valinnat vaikuttavat lasten hyvinvointiin sekä millaista kunnallinen palvelunohjaus on käytännössä.

Monipuolinen tutkimusaineisto

Kevään 2016 aikana haastatellaan poliittisia päätöksentekijöitä, kuntien virkamiehiä, varhaiskasvatuksen asiantuntijoita ja varhaiskasvatuksen palveluntuottajia. Lisäksi yksivuotiaiden vanhemmilta kysytään perheiden lastenhoidonratkaisuista. Syksyn ja loppuvuoden aikana haastatellaan päivähoitolasten vanhempia sekä neljävuotiaiden vanhemmilta kysytään neuvolayhteistyötä.

Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen toteuttavat Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos vuosina 2016–2017. ChildCare-tutkimusta tehdään yhteistyössä tiiviisti kuntien lisäksi muun muassa lapsiasiavaltuutetun, Kuntaliiton, Suomen Vanhempainliiton sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Tutkimuksessa on Jyväskylän lisäksi mukana 9 kuntaa Suomesta.

Lisätietoja:
kehittämisvastaava Päivi Koivisto, Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut, p. 014 266 3198
www.jyu.fi/childcare
https://www.facebook.com/childcaretutkimus

7.3.2016Minna Hakkarainen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje