Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Hanna Råstin valokuvat käsittelevät lapsuuden kokemuksia Galleria Ratamossa

Hanna Råstin valokuvat käsittelevät lapsuuden kokemuksia Galleria Ratamossa

Hanna Råstin näyttely Pine Needles tutkii valokuvan roolia identiteetin määrittelyssä ja kuinka olemme alttiita muutoksille ja häiriötekijöille kasvumme aikana. Teossarja Pine Needles kertoo lapsuuden haavoittuvuudesta ja valokuvan roolista identiteetin määrittelijänä, sekä muistojen luojana ja kertojana.

“Menneen hyväksyminen on välttämätöntä oman itsen ymmärtämiselle. Muistojen häilyvyys ja muistamattomuus askarruttivat minua. Halusin töilläni tarkastella lapsuuteen ja kasvamiseen liittyviä tunteita, kuten surua ja vihaa”, Råst kertoo.


Hanna Råst: Of the same blood

Töissään hän yhdistää vanhoja käsiteltyjä kuvia uusiin ja rakentaa samalla käsitystä itsestä suhteessa ympäristöön. Teossarja on kuvaus siitä, miten oman kertomuksensa voi ottaa haltuun.


Hanna Råst: Changing Faces

Hanna Råst (s. 1986, Saarijärvi) valmistui taiteen maisteriksi Helsingin taideteollisesta korkeakoulusta, nykyisestä Aalto-yliopistosta 2011. Hänen töitään on ollut nähtävissä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla, sekä kansainvälisissä kilpailuissa.

Hanna Råst Radio Jyväskylän vieraana, kuuntele

Näyttelystä Keskisuomalaisessa

Hanna Råst
hanna(a)hannarast.com
+358 45 8486226
www.hannarast.com

Hanna Råst: Pine Needle
10.3. - 3.4. 2016
Galleria Ratamo
Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä
avoinna ti-su klo 11-18, vapaa pääsy
ratamo(a)jkl.fi
www.jyvaskyla.fi/ratamo

4.3.2016Anna-Leena Pesonen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje