Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Asiakkailta edelleen kiitettävää palautetta Lotilan nuorisokodin avotyölle Jyväskylässä

Asiakkailta edelleen kiitettävää palautetta Lotilan nuorisokodin avotyölle Jyväskylässä

Lotilan nuorisokodin tekemä avotyö saa edelleen kiitettävää palautetta asiakkailtaan. Asiakkaat antoivat kouluarvosanaksi avotyölle jälleen upeat yhdeksän plus, vuonna 2015 kerätyssä palautteessa. Avotyö työskentelee lastensuojelun parissa olevien nuorten ja heidän perheidensä kanssa perheen kotona.

Asiakaspalautetta Lotilan avotyö sai 127 vastaajalta, nuorilta ja heidän huoltajiltaan. Lotilan avotyö työskenteli viime vuonna 122 nuoren kanssa ja huoltajat mukaan luettuna asiakkaita oli yhteensä 323.

Palautteissa asiakkaat kiittelivät muun muassa ystävällistä kohtelua aloitusneuvotteluissa, työntekijöiden ammattitaitoa ja helppoa asiointia. Asiakkailla oli myös hyvin selvillä, miksi avotyö alkoi. Myös luottamuksellisuutta sekä työskentelyn hyvää ilmapiiriä kiiteltiin.

– Olemme kiinnittäneet aiemman asiakaspalautteen johdosta erityistä huomiota palvelun aloitusvaiheeseen. Yhteistyössä avohuollon sosiaalityöntekijöiden kanssa olemme löytäneet hyvät askelmerkit. Nuoret ja heidän vanhempansa on otettu alusta lähtien mukaan avotyön tavoitteiden asettamiseen ja se näkyy nyt myös palautteessa, Lotilan nuorisokodin johtaja Vesa Lankinen kertoo tyytyväisenä.

Suurin osa asiakkaista hyötyy avotyöstä erittäin paljon

Valtaosa vastaajista koki, että avotyö on parantanut nuoren ja perheen elämäntilannetta huomattavasti. Nuori oli esimerkiksi saanut koulunkäynnistä otteen tai hänen päihteiden käyttönsä oli vähentynyt. Perheelle ja kotiin oli luotu yhteistyössä pelisääntöjä, nuoren ja vanhempien välinen luottamus oli parantunut tai perheen riidat olivat vähentyneet.

– Avotyöllä on pystytty ehkäisemään kymmeniä sijoituksia kodin ulkopuolelle, kun valtaosa nuorista on voinut jatkaa kotona asumista työn tuloksena, Vesa Lankinen selvittää.

Lotilan nuorisokodin avotyö on yksi Jyväskylän kaupungin lastensuojelussa kehitetyistä työskentelymalleista. Avotyössä tukea annetaan nuoren kotiin laitossijoituksen sijasta. Avotyöntekijä tapaa nuorta ja vanhempia kerran viikossa tai useammin. Yhden perheen kanssa työskennellään keskimäärin kuusi kuukautta.

Palaute kannustaa kehittämään palvelua edelleen.
– Olemme todella tyytyväisiä saamaamme palautteeseen. Runsas asiakaspalaute ohjaa jatkuvasti palvelun kehittämistä ja samalla työntekijöiden ammatillista oppimista, Vesa Lankinen kertoo.

Lisätietoja: Lotilan nuorisokodin johtaja, Vesa Lankinen, p. 014 266 3541, lastensuojelun palvelupäällikkö Tarja Anttonen, p. 014 266 3447

19.2.2016Tuija Ijäs

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje