Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Tommi Toija Jyväskylän taidemuseon taiteilijatapaamisessa perjantaina 19.2.

Tommi Toija Jyväskylän taidemuseon taiteilijatapaamisessa perjantaina 19.2.

Kuvanveistäjä Tommi Toija esittelee yleisölle näyttelynsä Mutatis Mutandis. Tule keskustelemaan taiteilijan kanssa. Perjantaina on mahdollisuus tutustua myös VTS-menetelmään sekä tehdä kuvia avoimessa pajassa. Perjantaisin museoon on vapaa pääsy.

Näyttelyopastus – keskusteleva kuvan tarkastelu pe 19.2. klo 14–15
Kuvien tarkasteluun sovelletaan keskustelevaa kuvan tarkastelua eli VTS-menetelmää (Visual Thinking Strategies).
Menetelmä on yksinkertainen ja perustuu ryhmän osallistamiseen.
Keskustelevassa kuvan tarkastelussa taidetta ja kuvia käytetään ajattelun, vuorovaikutustaitojen, kielitaidon ja kuvanlukutaidon välineenä.
Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.

Tommi Toijan taiteilijatapaaminen pe 19.2. klo 16.30–17.30
Tommi Toija (s. 1974 Lapualla, asuu Helsingissä) kuuluu ikäpolvensa tunnetuimpiin suomalaistaiteilijoihin.
Toijan Mutatis Mutandis -näyttelyn ”pikku-ukkelit” ilmeineen ja vajavaisuuksineen herättävät monenlaisia tunteita ja puhuttelevat voimakkaasti katsojia.
Tommi Toija keskustelee mielellään taiteellisesta työskentelystään sekä kuuntelee yleisön ajatuksia teoksistaan.
Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.

Avoin paja pe 19.2. klo 14–17, Taikatila, 2.krs.
Taikatila on avoinna perjantaisin klo 14-17 kaikille kuvan tekemisestä kiinnostuneille.
Mukaan voivat tulla perheet, lapset ja isovanhemmat, opiskelijat – kuka tahansa ikään ja taitoihin katsomatta.
Paikalla on vertaisohjaaja innostamassa kokeiluun ja värileikkeihin.
Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.

Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23, Jyväskylä
ti–su 11–18
vapaa pääsy perjantaisin

http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo

Näyttelytiedote 12.2. 2016

Jyväskylän taidemuseo
22.1.–3.4.2016

Tommi Toija, Mutatis Mutandis

Jyväskylän taidemuseon Holvin näyttelysalin on vallannut mystisistä, mutta herkän sympaattisista keramiikkahahmoista muodostuva Tommi Toijan Muukalaiset-ryhmä. Keramiikkahahmojen äärellä on hyvä pohtia yksilön ja yhteisön sekä meidän ja muiden suhdetta. Kuin huomaamatta mieleen nousevat olemassaolon peruskysymykset, jotka Paul Gauguin esitti vuonna 1897 maalauksessaan Mistä tulemme? Keitä olemme? Mihin menemme?

Tommi Toijan tapa työstää keramiikkaveistoksia on omanlainen: kertaalleen poltetut saviveistokset rikkoutuvat tai veistäjä rikkoo ne, yhdistelee osia sekä lisää aihioon kipsiä, maalia, valmisesineitä ja mitä milloinkin. Pinnan päälle maalattu lasite elää uunissa omaa elämäänsä lopputuloksen ollessa yllätys tekijällekin.

Näyttelyn latinankielinen nimi Mutatis Mutandis, suomeksi muutettavat muutettuina, kertoo paitsi Tommi Toijan tavasta työskennellä rakentaen, rikkoen ja uudelleen rakentaen myös hänen luottamuksestaan katsojan kykyyn eläytyä mutaatioissa syntyviin kuvaelmiin ja tarinanpätkiin. Toijan ”ukkelit” ilmeineen ja vajavaisuuksineen puhuttelevat voimakkaasti katsojia ja näyttelyyn liittyykin runsas oheisohjelma. Yleisöllä on esimerkiksi mahdollisuus keskustella näyttelyn tuomista ajatuksista kulttuuriluotsin kanssa perjantaisin klo 14-16 29.1., 12.2., 26.2., 11.3., ja 1.4.

Tommi Toija (s. 1974 Lapualla, asuu Helsingissä) kuuluu ikäpolvensa tunnetuimpiin suomalaistaiteilijoihin. Suuren yleisön tietoisuuteen hän tuli viimeistään syksyllä 2014 Helsingin Juhlaviikkojen aikana Kauppatorin satama-altaaseen pissivällä jättiveistoksellaan Bad Bad Boy. Taidemuseon näyttelyssä on esillä Tommi Toijan Muukalaiset -installaatio (2011–2014), johon väistämättömän ajankohtaisen sävyn tuo pakolaistulva Euroopassa. Installaation lisäksi esillä on yksittäisiä keramiikkaveistoksia ja maalauksia.


Lisätietoja:
Sirpa Turpeinen, Jyväskylän taidemuseo, puh. 050 542 0591, sirpa.turpeinen(at)jkl.fi

11.2.2016Leena Lokka

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje