Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Mustankorkean biokaasulaitokselle TEM:ltä miljoonatuki

Mustankorkean biokaasulaitokselle TEM:ltä miljoonatuki

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on myöntänyt Mustankorkealle suunnitellulle biokaasulaitokselle miljoonatuen. TEM tiedotti tänään Mustankorkean saamasta energiatuesta yhdessä hallituksen kärkihankkeiden tukijulkistamisten yhteydessä.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on myöntänyt Mustankorkealle suunnitellulle biokaasulaitokselle noin 2,2 miljoonan euron tuen. Mustankorkean saama tuki on 27 prosenttia noin 8 miljoonan euron investoinnista. Saatu investointituki uusiutuvan energian tuotantoon on energiatukien maksimimäärä. TEM tiedotti Mustankorkean saamasta energiatuesta tänään yhdessä hallituksen kärkihankkeiden tukien kanssa, kärkihankkeiden saama yhteenlaskettu tukipotti nousee yhteensä 20 miljoonan euroon.

Mustankorkealle suunniteltu biokaasulaitos etenee vauhdilla. Biokaasulaitoksella on lainvoimainen ympäristölupa ja hankkeen kilpailutuskin on tehty, joskin siitä on valitettu markkinaoikeuteen. Mustankorkean näkemyksen mukaan valitukseen ei kuitenkaan ole aihetta. ”TEM:ltä saatujen tietojen mukaan meidän hanke olisi soveltunut hallituksen kärkihankkeiden joukkoon, mutta jätetyn valituksen ja tiukan aikataulun vuoksi se ei ollut mahdollista. Siksi hanke rahoitettiin niin sanotun energiatuen perusvaltuudesta”, toteaa Mustankorkean toimitusjohtaja Esko Martikainen. ”Viesti ministeriöstä on kuitenkin selvä, Mustankorkealle suunniteltu maakunnan suurin biokaasulaitos nähtiin erittäin hyvänä ja tukikelpoisena hankkeena”, iloitsee Martikainen.

Jätteenkäsittely-yhtiö Mustankorkea Oy on rakentamassa Jyväskylään Keski-Suomen suurinta kuivamädätystekniikkaan perustuvaa biokaasulaitosta. Ruoantähteistä ja jäteveden puhdistamon lietteistä on tarkoitus tuottaa muun muassa liikennepolttoainetta. Biokaasulaitoksella varmistetaan käsittelykapasiteetti Mustankorkean toiminta-alueen kasvaville jätemäärille yhdessä jo käytössä olevan kompostointilaitoksen kanssa. Biokaasulaitos rakennetaan kompostointilaitoksen viereen ja yhdessä laitokset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa lopputuotteina saadaan uusiutuvaa energiaa biokaasusta ja humus sekä ravinteet kiertoon kompostimullassa. Mikäli hanke etenee suunnitelmien mukaisesti, valmistuu biokaasulaitos keväällä 2017. Valituksen käsittely voi viivästyttää laitoksen valmistumista vuoden loppupuolelle.

Linkki TEM:n tiedotteeseen http://www.tem.fi/energia/tiedotteet_energia?89519_m=119899

Lisätietoja:
Esko Martikainen, toimitusjohtaja, gsm 040 724 8744, esko.martikainen@mustankorkea.fi

5.2.2016Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje