Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Tuottajien järjestämä pakkausjätteiden keräys käynnistyy Jyväskylässä 2016

Tuottajien järjestämä pakkausjätteiden keräys käynnistyy Jyväskylässä 2016

Pakkausjätteiden keräysjärjestelyt muuttuvat Jyväskylässä vuoden 2016 aikana. Muutosten taustalla on pakkausjäteasetus. Tuottajavastuun edellyttämää pakkausjätteen keräämistä organisoi valtakunnallinen tuottajayhteisö Rinki Oy.

Tuottajien järjestämässä pakkausjätekeräyksessä otetaan jatkossa talteen kotitalouksien metalli-, lasi-, kartonki- ja muovipakkauksia.


Pakkausjätteiden Rinki-ekopisteet

Pakkausjätteen keräyksestä vastaava Rinki Oy vuokraa pakkausjätteen keräämistä varten 20 Jyväskylän kaupungin hyötykeräyspistettä. Lisäksi tuottajayhteisö perustaa Jyväskylään myös omia Rinki-ekopisteitään. Rinki-ekopisteiden pakkausjätekeräyksen piti käynnistyä vuoden 2016 alussa, mutta tuottajayhteisön järjestelyt ovat toistaiseksi kesken. Verkosto täydentyy kevään 2016 aikana ja keräyspisteet merkitään jatkossa Rinki-ekopisteen tunnuksin.

Kaupungilta vuokratuissa keräyspisteissä lasin, metallin ja keräyskartongin vastaanotto jatkuu entisellään. Vastuu toiminnasta (mm. astiatyhjennyksistä) siirtyy Rinki Oy:lle ja pisteisiin tulee Rinki-keräyspisteen tunnukset. Rinki Oy:n Jyväskylän kaupungilta vuokraamat hyötykeräyspisteet sijaitsevat seuraavissa osoitteissa:

  • Kiulu 4
  • Koivutie 2
  • Koluntie 2
  • Kuohunraitti 53
  • Kylmälahdentie 6
  • Liitokurrenkaari
  • Naattiantie 11
  • Nevakatu 1
  • Niittytie 35
  • Palokanorsi 1
  • Parviaisentie 4
  • Pihkatie 2
  • Polvitie 1
  • Ristikiventie 1
  • Tervaruukinkatu 1
  • Tikka-Mikonmutka 1
  • Torikatu 1 a
  • Urheilutie 37 b
  • Vaajakoskentie 67
  • Vesangantie 75


Muovipakkausten keräys alkaa myöhemmin

Jyväskylässä ei tällä hetkellä ole muovipakkauksia vastaanottavia Rinki- ekopisteitä. Pakkausjätteen keräysverkosto täydentyy kevään aikana ja muovikeräyksen käynnistymisestä Rinki-ekopisteissä tiedotetaan erikseen.


Jyväskylän kaupungin hyötykeräyspisteet ja kiinteistöjen hyötyjätekeräys

Jyväskylän kaupunki jatkaa lasi-, metalli- ja kartonkipakkausten keräämistä täydentävänä keräyksenä omissa hyötykeräyspisteissään sekä yli 5 huoneiston kiinteistöiltä jätehuolto-määräysten mukaisesti. Kaupunki vastaa niissä toiminnasta aiempaan tapaan. Kaupungin ylläpitämissä hyötykeräyspisteissä otetaan vastaan pienkiinteistöjen

  • metallipakkaukset
  • lasipakkaukset
  • kartonkipakkaukset

Muovipakkauksille Jyväskylän kaupunki ei järjestä täydentävää keräystä kaupungin hyötykeräyspisteisiin tai aloita kiinteistökohtaista keräystä.

Kaupunki tarkastelee hyötykeräysverkostonsa toimivuutta Rinki Oy:n keräyspisteverkoston valmistuttua. Mikäli toimintaa on tarvetta muuttaa esim. päällekkäisyyksien vuoksi, niistä kerrotaan etukäteen mm. hyötykeräyspisteissä ja jätehuollon verkkosivulla osoitteessa www.jyvaskyla.fi/jate.

Jyväskylän kaupungin ylläpitämien hyötykeräyspisteiden tiedot löytyvät Kierrätysinfosta www.kierratys.info. Samalta sivustolta löytyvät myös Rinki-ekopisteiden tiedot, jotka täydentyvät uusien pisteiden perustamisen myötä.


Neuvonta

Jyväskylän kaupungin ylläpitämät hyötykeräyspisteet

Rinki Oy:n pakkausjätteen keräyspisteet


Lisätiedot: jätehuoltosuunnittelija, Hanna Saarikivi, p. 014 266 5155, hanna.saarikivi[at]jkl.fi

26.1.2016Kristiina Pentikäinen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje