Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Influenssa kuriin rokottamalla Jyväskylässä - viimeistä rokotuspäivää vietettiin lauantaina Kyllössä

Influenssa kuriin rokottamalla Jyväskylässä
- viimeistä rokotuspäivää vietettiin lauantaina Kyllössä

Lauantaina 16.1.2016 pidetty rokotuspäivä sujui hyvin pakkasesta huolimatta ja rokotettavia kävi tasaiseen tahtiin päivän aikana. Päivän aikana Kyllössä rokotettiin 996 aikuista aikuisia ja neuvolan puolella 169 lasta. Rokotuspäivien yhteydessä järjestettiin terveystapahtuma, joka keräsi myös kävijöitä.

Kaiken kaikkiaan influenssarokotuksen on saanut Kyllön neljän keskitetyn rokotuspäivän aikana noin 12 500 henkilöä. Tämän lisäksi on annettu muun muassa omakustanteisia pneumokokkirokotuksia. Kyllön keskitetyistä rokotuspäivistä on saatu erittäin hyvää palautetta.

Vielä ei Keski-Suomessa ole influenssa epidemiaa. Diagnooseja on tehty muutamia. Myös RS-virusta on liikkeellä sekä lapsilla että aikuisilla.

Lisätietoja: osastonhoitaja Mirva Molkkari, p. 014 266 2776

19.1.2016Eveliina Välimäki

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje