Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Nuorisokodin ohjaaja kohtaa nuoren ja perheen

Nuorisokodin ohjaaja kohtaa nuoren ja perheen

Nuorisokodeissa annetaan ympärivuorokautista huolenpitoa kriisiytyneessä elämäntilanteessa ja nopean avun tarpeessa oleville 12–17 -vuotiaille nuorille ja heidän perheilleen. Nuorella voi olla ristiriitoja vanhempien kanssa, psyykkisiä vaikeuksia, koulunkäyntiin liittyviä ongelmia tai muutoin vaikea elämäntilanne. Nuorisokodit ovat lastensuojelulaitoksia, joihin nuori voidaan sijoittaa sosiaalityöntekijän päätöksellä.

Olosuhteet ja ympäristö muuttuvat – perustyö pysyy

Nuorisokodin ohjaajat tekevät työtä nuoren, hänen perheensä, muiden nuoren läheisten sekä muiden ammattilaisten kanssa.

– Nuorisokodin ohjaajan työ on ihmisen kohtaamista, lapsesta ja nuoresta ja hänen asioistaan huolehtimista. Työn perusta on tänä päivänä ihan sama kuin työuraa aloittaessani vuonna 1979. Ja nuori on aina nuori, vaikkakin aina oman aikansa ”tuote”, kertoo Myllyjärven nuorisokodin ohjaaja Raija Rantanen.

– Nuorisokodissa ohjaajan työ on hyvin yksilöllistä, eikä eteen tuleviin tilanteisiin ei ole samanlaisia vastauksia, selvittää Hovilan nuorisokodissa ohjaajana vuonna 2012 työnsä aloittanut, sairaanhoitaja Eerika Ollila.

Ohjaajat miettivät yhdessä nuoren kanssa vaihtoehtoja ja ratkaisuja nuoren tilanteeseen. Yksi tärkeä tavoite on myös, että suhdetta perheeseen pidetään yllä ja parannetaan.
– Tänä päivänä tehdään huomattavasti enemmän yhteistyötä vanhempien kanssa, kuin aiemmin, Rantanen pohtii.

Nuoruus on valttia, mutta niin on pitkä työkokemuskin

Vahva ammattitaito on työssä tärkeää, joskus myös työntekijän iälläkin voi olla merkitystä.

– Kun aloitin työt, nuoret ottivat minut hyvin vastaan. Joskus on kuitenkin tullut eteen tilanteita, että vanhemmat ovat epäilleet osaamistani, koska olen nuori työntekijä. Silloin ammatillisuus on tärkeää ja aina on tilanteista selvitty, toteaa Eerika Ollila.

Nuoruudesta on kyllä hyötyäkin.
– Nuoret sanovat, että nuoret työntekijät ymmärtävät heitä paremmin, Ollila sanoo.
– Nuorten on helpompi samaistua nuoriin työntekijöihin, konkariohjaaja Rantanen komppaa.

Raija Rantasen aloittaessa työt, Myllyjärvi oli tuolloin lastenkoti, jossa lapset olivat alle kouluikäisistä yläkouluikäisiin ja sijoitukset olivat pitkiä.
– Pisin omahoitaja-suhde nuoreen kesti 10 vuotta. Vastuu lapsesta ja nuoresta oli hyvin kokonaisvaltainen ja pitkäaikainen. Nuorisokodin ja ohjaajan vastuu oli auttaa nuorta myös itsenäistymisessä ja ammatin löytämisessä, Rantanen valottaa.
– Kasvatustyön tuloksia ei välttämättä useinkaan nähdä heti. On upeaa tavata aikuistuneita nuoria jälkeenpäin ja kuulla heidän elämästään ja siitä kuinka arvostavat työtämme, Raija Rantanen jatkaa.

Tänä päivänä Myllyjärven nuorisokoti toimii kriisi- ja vastaanottokotina. Yksikössä arvioidaan nuoren lastensuojelutarvetta ja tuetaan nuorta kriisitilanteessa. Nuorta ja hänen perhettään autetaan, jotta nuori voisi palata takaisin kotiin. Sijoitukset ovat lyhyempiä, nuori on nuorisokodissa kuukaudesta kuuteen kuukauteen.
– Työskentely on paljon hektisempää, kun lyhyessä ajassa pitää saada paljon aikaan. Ammattitaidolla, nuoren kanssa keskustelemalla, havainnoimalla ja yhteistyöllä vanhempien kanssa siitä selvitään, Rantanen tuumaa.

Hovilan nuorisokodin 10-paikkaisessa lastensuojelulaitoksessa on kaksi yksikköä, 7-paikkainen nuorisokodin puoli ja 3-paikkainen erityisen vahvan tuen yksikkö. Hovilassa vastataan lastensuojelun haastavimpiin asiakkuuksiin. Hovilaan sijoitettavat nuoret ovat iältään 12–17-vuotiaita.
– Työyhteisössämme on mahtava me-henki. Haluamme pärjätä jokaisen nuoren kanssa ja luoda hänen olonsa turvalliseksi, Ollila selvittää.

– Tätä työtä tehdään kokonaisvaltaisesti ja sydämellä, Eerika Ollila ja Raija Rantanen vahvistavat.

50 vuotta nuorisokotitoimintaa Jyväskylässä

Jyväskylän kaupungin nuorisokotitoiminta alkoi vuonna 1965. Pitkäkadulla sijaitsevaan kerrostaloon perustettiin 16-paikkainen poikien oppilaskoti. Pari vuotta myöhemmin Hovilan talon maaseutumaiseen pihamiljööseen, Korkeakoskentielle perustettiin tytöille tarkoitettu 10-paikkainen oppilaskoti. Oppilaskodit muutettiin 1980-luvulla 6-paikkaisiksi nuorisokodeiksi, joihin molempiin sijoitettiin tyttöjä ja poikia.

Oppilaskodin toiminta siirtyi vuonna 1985 uuteen taloon Keljonkankaalle ja Lotilan nuorisokodin toiminta käynnistyi. Vanha Hovilan nuorisokoti jatkoi toimintaansa vuoteen 2006. Hovilan nuorisokodin toiminta käynnistyi uusissa tiloissa vuonna 2012.

www.jyvaskyla.fi/sosiaalipalvelut/lastensuojelu/huostaanotto/hovila
www.jyvaskyla.fi/nuorisokodit/myllyjarvi

Lisätietoja
Hovilan nuorisokodin johtaja Tomi Otsala, p. 014 266 4815
Myllyjärven nuorisokodin johtaja Timo Mäkelä, p. 014 266 3537

Teksti: Tuija Ijäs

8.1.2016Minna Hakkarainen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje