Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylässä kaikille avoin uudenvuoden vastaanotto Kirkkopuistossa 31.12.

Jyväskylässä kaikille avoin uudenvuoden vastaanotto Kirkkopuistossa 31.12.

Ilotulitus vuoden vaihtuessa

Jyväskylän Kirkkopuistoon ja Paraatiaukiolle kokoonnutaan torstaina 31.12.2015 perinteiseen tapaan suurella joukolla ottamaan vastaan uutta vuotta 2016. Kaupungin järjestämä tilaisuus alkaa klo 23.25 ja päättyy puolen yön aikaan järjestettävään ilotulitukseen.


Lavalla musiikista vastaa Funkit. Funkit on jyväskyläläisistä nuorista muusikoista koostuva energinen bilebändi, joka nostattaa tunnelman kattoon groovaavalla musiikilla. Luvassa on tuoreita sovituksia menneiden vuosikymmenten parhaista hiteistä ja myös uudempaa musiikkia, muun muassa Stevie Wonderia, Jamiroquain Cosmic girl, Lady Marmalade sekä Gnarls Barkleyn Crazy, Jessie J:n Bang bang.
Bändissä soittavat kitaraa Aapo Nieminen, rumpuja Konsta Lehmonen, koskettimia Panu Korhonen ja bassoa Juuso Rinta ja solistina on Venla Ruoppila.

Kaupunginjohtaja Timo Koiviston puhe kaupungintalon parvekkeelta alkaa noin klo 23.45.

Illan esiintyjät ja yleisö pääsevät yhdessä laulamaan Maamme-laulua ennen vuoden vaihtumista. Kaiken kruunaa puolen yön aikaan ilotulitus.

Ilotulitteiden käyttö on kielletty keskusta-alueella, mutta omia raketteja voi ampua satamaan järjestetyssä paikassa

Keski-Suomen pelastuslaitos kieltää ilotulitteiden käytön Jyväskylän kaupungissa uudenvuodenyönä klo 18.00-02.00 välisenä aikana seuraavien katujen rajoittamalla alueella: Yliopistonkatu - Harjukatu - Tapionkatu - Puutarhakatu - Tourukatu - Heikinkatu - Rantaväylä - Vaasankatu - Hannikaisenkatu - Haarakatu - Seminaarinkatu - Vaasankatu.

Jyväskylän kaupunki järjestää Lutakon satamaan paikan omien rakettien ampumista varten. Rakettien ampuminen ei ole valvottua, joten jokaista alueella olevaa kehotetaan muistamaan yleiset turvallisuusohjeet ilotulitteiden käytöstä. Kaupunki ei vastaa mahdollisista vahingoista alueella. Sallittu ilotulitteiden ammunta-aika uudenvuodenyönä on klo 18.00-02.00.

Tervetuloa tapahtumaan!

Onnellista Uutta Vuotta 2016!

14.12.2015Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje