Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Tikkakosken monipalvelupisteessä avoimet ovet 15.12.

Tikkakosken monipalvelupisteessä avoimet ovet 15.12.

Jyväskylän Tikkakosken monipalvelupisteen avointen ovien päivää vietetään tiistaina 15.12. Päivän aikana alueen asukkailla on mahdollisuus tulla tutustumaan tiloihin, toimintaan sekä kuulemaan, kuinka hyödyntää tarjolla olevia monipuolisia palveluja.

Varsinainen ohjelmaosuus käynnistyy klo 13 ilmavoimien soittokunnan esityksellä. Nuorisotilassa julkaistaan tilan uusi nimi, fysioterapiassa kävijät voivat mitataan puristusvoimansa ja terveysaseman väki tarjoaa DM riskipistelaskentaa, vyötärönympäryksen sekä verenpaineen mittauksia. Hammashoitolassa on Iltapäivällä hoitaja paikalla, jolloin hammashoitohuoneeseen pääsee tutustumaan ja kävijät saavat mukaansa hammastahnaa. Tikkakosken lähikirjaston väki odottaa kävijöitä kertomaan mielipiteensä uusista tiloista. Samalla voi tutustua kansalaisopiston kuvataidekoulun Luonetjärven koulun oppilaiden töiden näyttelyyn. Kaikkien 15.12. palautetta antaneiden kesken arvotaan kivoja palkintoja.

Lokakuussa avatusta palvelupisteestä löytyvät nuorisotila, lähikirjasto, yhteispalvelupiste, äitiys- ja lastenneuvolapalvelut, perhesuunnitteluneuvola, suun terveydenhuolto alle 17-vuotiaille, lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanottopalvelut ja näytteenottopalvelut.

Lisätietoja:
palveluneuvoja Juha Järvelä, Tikkakosken yhteispalvelupiste, p. 014 266 2005
nuorisonohjaaja Kirsti Hiekkanen, nuorisopalvelut, p. 014 266 4225
kirjastonjohtaja Tiina Vehkoo, Palokan aluekirjasto sekä Tikkakosken ja Vesangan lähikirjastot, p. 014 266 4150
vastaava lääkäri Minna Leppäkynnäs, Oma Lääkärisi Tikkakoski, p. 050 568 0870

7.12.2015Eveliina Välimäki

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje