Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Muutoksia Jyväskylässä Lutakon päiväkeskustoiminnassa 1.1.2016 alkaen

Muutoksia Jyväskylässä Lutakon päiväkeskustoiminnassa 1.1.2016 alkaen

Jyväskylän kaupungin vanhuspalvelut järjestää uudelleen päiväkeskuspalveluja. Lutakon päiväkeskustoiminta siirtyy järjestettäväksi Jyväskylän kaupungin omien päiväkeskusten tiloihin 1.1.2016 alkaen. Jyväskylän kaupunki on tuottanut aiemmin palvelun ostopalveluna Lutakon lähipalvelutalon päiväkeskuksessa. Asiakasmäärä Lutakon päiväkeskuksessa on ollut noin kymmenen päiväkeskuspäiväläistä kahtena päivänä viikossa. Kaupungilla on omia alueellisia päiväkeskuksia kaksitoista eri puolilla Jyväskylää.

Lutakon päiväkeskuksen päivä-asiakkaiden kanssa keskustellaan kuluvan joulukuun aikana henkilökohtaisesti siitä, missä päiväkeskuksessa heille ensi vuonna palvelua tarjotaan. Samalla tarkistetaan asiakkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmat päiväkeskuksien osalta.

Avoimen päiväkeskuksen asiakkaat, jotka ovat vierailleet Lutakon päiväkeskuksessa esimerkiksi virkistystapahtumissa tai aterioimassa ilman varsinaisia palvelusopimuksia, ovat tervetulleita 1.1.2016 alkaen mihin tahansa kaupungin päiväkeskukseen tai vaihtoehtoisesti Jyväskylän Hoivapalvelut Oy:n järjestämään toimintaan.


Lisätietoja: Päiväkeskusten palveluesimies Eila Ahvenainen, p. 014 266 3687
sekä Jyväskylän hoivapalvelut Oy, Minna Suontamo, puh. 050 556 6176 ja Riitta Halmesaari, puh. 040 557 6666

1.12.2015Sanna Siniluhta

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje