Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän Veturitallit juhlii kolmatta vuottaan avoimien ovien merkeissä marraskuun ensimmäisellä viikolla

Jyväskylän Veturitallit juhlii kolmatta vuottaan avoimien ovien merkeissä marraskuun ensimmäisellä viikolla

Jyväskylän Veturitallit avaavat ovensa kaikelle kansalle 2.11. – 6.11.2015, jolloin talon toimijat juhlistavat Veturitallien kolmatta syntymäpäivää. Lisäksi Kulttuuriklubi Siperia juhlii samalla viisitoistavuotista taivaltaan Jyväskylän nuorisokulttuurin edistäjänä.

Veturitallien toimintaa esitellään monipuolisesti viiden päivän ajan aina Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamon tiloista Veturitallien toiseen päätyyn, Kulttuuriklubi Siperiaan. Yleisö on tervetullut tutustumaan Veturitallien ryhmätoimintoihin, joihin on vapaa pääsy koko viikon ajan. Juhlaviikko päättyy perjantain päätapahtumaan klo 18 – 22, jolloin koettavana on muun muassa musiikkiesityksiä, teatteria, nonstop-pajoja, esittelykierroksia ja tulishow. Koko ohjelmisto löytyy osoitteesta http://veturitallit.jyvaskyla.fi/synttarit

Nuorisotoimintaa, kulttuuria ja taidetta

Veturitallien toiminta keskittyy nuorten ja nuorten aikuisten vapaa-aikaan ja toiminnalliseen tekemiseen. Talon sisällä voi nähdä ja osallistua musiikin tekemiseen ja esittämiseen, teatteriin, tanssimiseen, mediatoimintaan, pelitoimintaan ja sirkustoimintaan. Veturitalleilla kokoontuu myös Jyväskylän nuorisovaltuusto. Veturitallit on tunnettu myös tapahtumistaan ja Kulttuuriklubi Siperiassa sijaitsevasta hip hop – kirjastostaan. Veturitalleilla toimii myös Ohjaamo, josta nuoret saavat ohjausta ja neuvontaa mm. opiskeluun ja työelämään liittyen.

Ratamo on tekemisen, kokemisen ja oppimisen kohtauspaikka taiteilijoille ja kaikille grafiikasta ja valokuvauksesta kiinnostuneille. Ratamoon kuuluvat Galleria Ratamo sekä grafiikan ja valokuvauksen työtilat.

Lisätietoja:

Tanja Räty
koordinaattori, osallisuuskasvatus
vastaava työntekijä / Veturitallit ja keskustan alue
p. 014 266 4241, 050 570 8972

Eeva Mäntylä
koordinaattori, osallisuuskasvatus
p. 014 266 4230

26.10.2015Esa Linna

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje