Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunnan myöntämät Kiitokset kulttuurityöstä -tunnustukset

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunnan myöntämät Kiitokset kulttuurityöstä –tunnustukset

Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunta on myöntänyt tämän vuoden Kiitokset kulttuurityöstä -tunnustukset Heikki Heinoselle ja Kari Dahlblomille, kahdelle omalla alallaan pitkään toimineelle kulttuuri- ja musiikkipersoonalle.

Heikki ”Hessu” Heinonen on pitkän linjan muusikko. Hän aloitti bluesin soittamisen jo 60-luvun lopulla ja on sittemmin esiintynyt useiden yhtyeiden solistina ja huuliharpistina. Heinonen on tehnyt vaikuttavan elämäntyön Blues Live -festivaalin keskeisenä organisaattorina ja Blues Live! -yhdistyksen puheenjohtajana. Kiitokset kulttuurityöstä -tunnustus luovutettiin Heinoselle hänen 70-vuotisjuhlakonsertin yhteydessä syyskuun alussa.

Soitintutkija Kari Dahlblomin kiinnostuksen kohteina ovat erityisesti kanteleet. Hän on myös muusikko ja soittaa mm. erilaisia kanteleita useissa soitinyhtyeissä. Dahlblomin tutkimustyö kanteleen parissa on kestänyt jo 40 vuotta ja hän on julkaissut yhdessä vaimonsa Tuulan kanssa kattavan teoksen Keski-Suomen kanteleesta, jossa seikkaperäisesti paneudutaan soittimen historiaan ja kehitykseen sekä kanteleen soittajiin, rakentajiin ja tutkijoihin. Dahlblom perusti Suomen kantelemuseon vuonna 2009. Sadan soittimen näyttely koostuu Suomen ja muiden Itämeren maiden kanteleista ja ne ovat esillä Palokan Pelimannitalon yläkerrassa. Kiitokset kulttuurityöstä -tunnustus luovutetaan Dahlblomille tiistaina 6.10. klo 18 kantelemuseossa jouhikkonäyttelyn avajaisissa.

Lisätietoja:
kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Mari Aholainen
Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
p. 014 266 4040
mari.aholainen(at)jkl.fi

6.10.2015Pirjo Piispanen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje