Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Ahjokadun päällystystyö haittaa liikennettä Seppälässä 29.9.–1.10.

Ahjokadun päällystystyö haittaa liikennettä Seppälässä 29.9.–1.10.

Seppälän alueella sijaitseva Ahjokatu saa uuden päällysteen viikolla 40. Kadun päällystystyöt käynnistyvät tiistaina 29.9. ja niihin ennakoidaan kuluvan noin kaksi työpäivää.

Vilkasliikenteiselle alueelle on päällystystöiden ajaksi odotettavissa ruuhkia, joten autoilijoita kehotetaan mahdollisuuksien mukaan käyttämään vaihtoehtoisia reittejä alueella liikkumiseen.

Syyspimeiden vuoksi työt joudutaan tekemään päiväsaikaan kello 7.00-15.00. Iltapäivällä kello 15:n jälkeen liikennejärjestelyt puretaan ja liikenne Ahjokadulla toimii silloin molempiin suuntiin.

Päällystystyöt eivät estä Ahjokadun kiinteistöille liikennöintiä, mutta liikenne kulkee työn ajan kadulla yksisuuntaisena ja yhdellä kaistalla. Ajoneuvot ohjataan työkohteen ohi liikenneopastein ja työmaa-aidoin, mutta tarpeen vaatiessa myös liikenteenohjaajien avustamana. Työkohteen kiertäminen on mahdollista Seppäläntien, Vasarakadun tai Alasinkadun kautta.

Työt pyritään saamaan valmiiksi keskiviikkona 30.9., mutta sateen sattuessa aikataulu voi venyä torstain 1.10.n puolelle.


Linkkipysäkit väliaikaisesti Ahjokadulla

Prisman kohdalla Ahjokadulla sijaitsevat paikallisliikenteen pysäkit on työn ajaksi siirretty tilapäisesti Alasinkadun varteen. Pysäkit ovat väliaikaisessa paikassa koko päällystystyön ajan, myös kello 15:n jälkeen. Ahjokadun pysäkeille kiinnitetään tilapäisjärjestelystä kertovat tiedotteet ja opaskartta.

Kartta työmaa-alueesta, kiertotiejärjestelyistä ja pysäkkien väliaikaissijainnista

Lisätiedot: työmaapäällikkö Jonne Lätti, Lemminkäinen Infra Oy. p. 020 715 8078, jonne.latti[at]lemminkainen.com

25.9.2015Hannu Niemi

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje