Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Laulu raikaa taas Minnansalissa Jyväskylän kaupunginkirjastossa

Laulu raikaa taas Minnansalissa Jyväskylän kaupunginkirjastossa

Syksyn saavuttua siirtyvät yhteislaulut puistosta sisätiloihin. Syyskauden ensimmäinen Laulusta voimaa -yhteislaulutilaisuus järjestetään perjantaina 11.9. klo 13 Minnansalissa.

Suursuosion saavuttaneita laulutuokioita pidetään kerran kuussa perjantaisin joulukuulle saakka. Jokaiseen yhteislaulutilaisuuteen on valittu teema, joka ohjaa lauluvalintoja ja sen lisäksi mukana on myös yleisön toiveita.

– Laulamisen pitää olla mukavaa ja tuntua hyvältä ja siksi on tärkeää, että tunnelma yhteislaulutilaisuuksissa on leppoisa, sanoo monivuotisella kokemuksella Laulusta voimaa -tilaisuuksia vetänyt musiikinohjaaja Jaana Eloranta. – Pieni äänenhuoltohetki tilaisuuden alussa on myös tärkeää, sillä jo viiden minuutin keskittyminen siihen, mistä lihaksista ääni lähtee, hyödyttää laulamista, Eloranta jatkaa.

Yhteislaulutilaisuuksia järjestetään 11.9., 9.10., 13.11. ja 11.12. klo 13 ja ne kestävät noin puolitoista tuntia. – Mukaan voi tulla kuka vaan. Aikaisempaa laulukokemusta ei tarvita, sillä siellähän sitä oppii muiden mukana. Jokainen laulakoon äänellään, sillä pääasiahan on laulamisen ilo, Eloranta toivottaa tervetulleiksi lauluhetkiin niin uudet kuin aikaisemminkin osallistuneet laulajat.

Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelujen järjestämiin Laulusta voimaa -tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Syksyn 2015 yhteislaulutilaisuudet Minnansalissa klo 13:

  • Pe 11.9. Syksyn taikaa
  • Pe 9.10. 60-70 -lukujen hittejä
  • Pe 13.11. Merellä
  • Pe 11.12. Talven ja joulun taikaa

Lisätietoja:
kulttuurituottaja Terho Valkonen
Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
terho.valkonen(at)jkl.fi
p. 014 266 4045

3.9.2015Pirjo Piispanen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje