Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutisarkisto » Heikki Humbergin valokuvanäyttely Human Nature Galleria Ratamossa

Heikki Humbergin valokuvanäyttely Human Nature Galleria Ratamossa

Human Nature –valokuvasarja koostuu kaksoisvalotuksista, jotka on toteutettu kuvaamalla päällekkäin luonnontieteellisten museoiden dioraamoja ja ihmisen muokkaamaa ympäristöä. Useat eläinlajit ovat joutuneet väistymään ihmisasutuksen tieltä ja niiden luontaiset habitaatit hupenevat jatkuvasti.

Ihmisluontoon tuntuu kuuluvan tietty absurdius. Sarja sai alkunsa muutama vuosi sitten Mikkelissä, jossa satuin betonirakennuksen uumenissa sijaitsevalle Valopiha-nimiselle lasten leikkipaikalle. Se oli valaistukseltaan hämärä, kaikin puolin ankea ja sen vieressä tarjottiin thaihierontaa. Olin samoihin aikoihin suunnitellut valokuvasarjaa, jossa veisin täytettyjä eläimiä takaisin niiden luontaisiin elinympäristöihin. Valopiha sai minut toisiin ajatuksiin, kun näin mielessäni miltä siellä istuva täytetty karhu näyttäisi. Toteutustavaksi valikoitui kaksoisvalotus-metodi, joka luo kuviin kerroksellisuutta ja erilaisia tasoja. Teoksissa on katoavan luonnon lisäksi rapistuvia rakennuksia – näen eräänlaista nurinkurisuutta siinäkin, että valloitettuaan ja rakennettuaan metsät ihminen lopulta hylkää myös omat aikaansaannoksensa.

Sarjan tavoitteena on muistuttaa, että vaikka emme voisi kuvitellakaan törmäävämme parkkihallissa suteen, betoniseinien ja autorivin tilalla on ollut joskus erämaaluontoa eläimineen. En kuitenkaan halua teosten olevan paatoksellisia, vaan tavoittelen absurdin ja melankolisen välimaastoon sijoittuvaa tunnelmaa.

www.heikkihumberg.com


Heikki Humberg: Human Nature
16.7.-9.8.2015
vapaa pääsy
Galleria Ratamo
40100 Jyväskylä
Veturitallinkatu 6
www.jyvaskyla.fi/ratamo

16.7.2015Anna-Leena Pesonen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje